Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Menehtyneelle venäläiselle 319 iskua jakanut nyrkkeilijä murtui kuullessaan vastustajansa kuolemasta: ”En halua tätä shekkiä”

Nyrkkeilijä Maksim Dadashev menehtyi sairaalassa tiistaina, maattuaan ottelunsa jälkeen koomassa viikonlopun yli. 28-vuotias venäläinen vastaanotti kamppailussa 319 iskua, joista 112 osui kehoon. Viime viikon perjantaina oteltu ottelu Puerto Ricon Subriel Matiasta vastaan keskeytettiin ennen sen viimeistä erää. Venäläisen valmentaja Buddy McGirt heitti pyyhkeen kehään suojattinsa puolesta. Nyt kuolemaan johtaneen iskurummutuksen ottelun aikana antanut Matias on tullut julkisuuteen. Nyrkkeiljä kertoo NBC4 Washington -televisiokanavalle lähettämässään tiedotteessa olevansa yhä todella järkyttynyt kilpakumppaninsa menehtymisestä. – Kukaan ei ole valmistautunut kuolemaan siellä, tavoitellessaan unelmiaan ja tavoitteitaan. Me yksinkertaisesti menemme kehään ajatellaksemme perheemme hyvinvointia, tietämättä kuinka monimutkaista ja vaikeaa sinne meneminen oikeasti on, Matias kertoo tiedotteessaan. – Lennä korkealle suuri taistelija. Vain Jumala tietää syyn tähän kaikkeen. Kunnioitan sinua aina. Lepää rauhassa, Maksim Dadashev. Matias oli ptiedottajansa Fernando Gaztambiden mukaan murtunut täysin kuullessaan Dadashevin menehtyneen. – En halua tätä shekkiä. Nuo olivat hänen ensimmäiset sanansa, Gaztambide kertoi NBC4 Washingtonin mukaan. Matias tarkoitti shekillä 75 000 dollarin arvoista voittosummaansa, jonka hän ansaitsi Dadashevin luovutettua kesken ottelun.