Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Viron poliisi suomalaisnuorten oudoista laivakuolemista: ”Emme pidä niitä epäilyttävinä”

Sunnuntaipäivä sai synkän käänteen, kun Iltalehti uutisoi suomalaisen nuoren kuolemasta Tallink Silja Europa -alukselta. Ilta-Sanomat ja STT uutisoivat pian perässä, että alukselta oli löytynyt toinenkin vainaja. Viron poliisi on vahvistanut Iltalehdelle, että molemmat ovat Suomen kansalaisia. 25-vuotiaan naisen ruumis löytyi kolmen aikaan aamuyöllä ja 21-vuotiaan ruumis kaksi tuntia myöhemmin. Kummassakaan ei ollut ulkoisen väkivallan merkkejä. Viron poliisin mukaan kuolinsyyt selviävät ruumiinavauksessa. Viron poliisin viestinnän edustaja Leana Loide kommentoi Iltalehdelle, että poliisi ei ainakaan toistaiseksi ole käynnistänyt rikostutkintaa kuolemantapauksiin liittyen. – Emme pidä kuolemia epäilyttävinä, Loide kommentoi. Loiden mukaan Viron poliisilla ei ole myöskään syytä epäillä, että kuolemantapaukset olisivat yhteydessä toisiinsa. Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd vahvisti jo sunnuntaina Iltalehdelle, että kummankin vainajan löysi samassa hytissä majoittunut kanssamatkustaja. Nöjdin mukaan on harvinaista, että laivalla on kaksi kuolemantapausta saman yön aikana. Sekin on epätavallista, että vainajat olivat nuoria. Tyypillisin tapaus on iäkkään henkilön sairauskohtaus. Laiva saapui Tallinnan satamaan lauantai-iltana kello kymmenen ja jatkoi takaisin Helsinkiin sunnuntaina kello 12.30 normaalin aikataulun mukaisesti. Viron poliisin päätöksestä olla käynnistämättä rikostoimintaa toistaiseksi uutisoi ensimmäisenä STT.