Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Lukemisto Kulttuuri Porilaine Testit ja visat

Raumalaismies nosti lähes 50 000 euroa perusteettomia työttömyyskorvauksia – sai 10 kuukautta ehdollista vankeutta

Lähes 50 000 euroa perusteettomia työttömyyspäivärahoja nostanut raumalaismies on saanut tuomion törkeästä petoksesta. Vaasan hovioikeus tuomitsi 65-vuotiaan miehen 10 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Mies vaati hovioikeudessa syytteensä hylkäämistä ja Satakunnan käräjäoikeuden viime vuoden elokuussa langettaman tuomion kumoamista. Hovioikeuden mukaan miehelle myönnettiin maaliskuun 2013 ja lokakuun 2015 välisenä aikana perusteettomasti yhteensä yli 47 500 euroa ansiosidonnaista työttömyyspäivärahaa. Mies laiminlöi työttömyyspäivärahahakemuksissaan ja työttömyysajan ilmoituksissaan lomautusaikana saamansa talviloma-ajan palkan, työajanlyhennyskorvaukset ja vuosiloma-ajan palkan sekä joulukuussa 2013 työsuhteen päätyttyä maksetun, yli 106 500 euron suuruisen kertakorvauksen. Mies katsoi työttömyysturvan muutoksenhakulautakunnalle ja vakuutusoikeudelle tekemissään valituksissa, ettei hänen saamansa kertakorvaus ole ollut työttömyysturvalain mukaista ja siten työttömyysetuuksien myöntämistä harkittaessa huomioon otettavaa tuloa. Lautakunta ja vakuutusoikeus kuitenkin pitivät suoritusta tulona, joka olisi tullut ilmoittaa työttömyyskassalle ja joka olisi estänyt työttömyyspäivärahan myöntämisen. Mies tunnusti olleensa huolimaton, mutta kiisti syyllistyneensä rikokseen. Hovioikeus katsoi miehen kuitenkin menetelleen tahallisesti. Harkintavalta siitä, oliko miehen työnantajana toimineen osuuskunnan maksama kertakorvaus palkkaa vai pääoman palautusta, ei kuulunut miehelle itselleen vaan työttömyyskassalle.