Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kääntöveitsen kanssa Kirjurinluodossa juhannuksena riehuneelle nuorukaiselle vaaditaan ankaraa rangaistusta – Syyttäjä: isku vatsaan olisi voinut tappaa uhrin, myös kahta muuta huidottiin teräaseella

Juhannuspäivän jälkeisenä yönä Porin Kirjurinluodossa tehty puukotus ja kaksi puukotuksen yritystä ovat edenneet Satakunnan käräjäoikeuden käsittelyyn. Syyttäjän mukaan 22-vuotias nuori mies (s. 1998) on 21. kesäkuuta yrittänyt tappaa toisen miehen iskemällä tätä kahdesti terältään noin yhdeksänsenttisellä kääntöveitsellä. Teko on kuitenkin syyttäjän mukaan keskeytynyt, kun ulkopuoliset ovat puuttuneet tilanteeseen taltuttamalla miehen maahan ja ottamalla veitsen pois häneltä. Iskujen seurauksena uhrille on tullut pistohaavat olkapäähän ja alavatsaan. Vatsaan kohdistunut syvempi haava on ulottunut vatsaonteloon asti. Myös toinen mies ja nainen olivat syyttäjän mukaan lähellä joutua puukotetuiksi, mutta he selvisivät lopulta tilanteesta lievin vammoin. 22-vuotias on syytteiden mukaan yrittänyt iskeä heitä useita kertoja kääntöveitsellä keskivartalon alueelle. Toinen mies ja nainen olivat onnistuneet väistämään iskut ja teko keskeytyi, kun veitsi saatiin pois syytetyltä. Naista syytetty oli syyttäjän mukaan ottanut lisäksi vaatteista kiinni ja lyönyt nyrkillä rintaan ja käteen. Syytetty on kiistänyt kohdistaneensa naiseen minkäänlaista väkivaltaa. Puukotuksen uhri saatiin kuljetettua nopeasti sairaalahoitoon tapahtumien jälkeen. Poliisi otti 22-vuotiaan kiinni tekopaikalta noin kello kahdelta yöllä. Käräjäoikeus vangitsi hänet paria päivää myöhemmin. Käräjäoikeudelle toimitettujen kirjallisten todisteiden perusteella epäilty tekoväline, kääntöveitsi, löytyi Kirjurinluodon rantavedestä. Tapahtumia Satakunnan Kansalle syytetyn vangitsemisen jälkeen kommentoinut rikoskomisario Hanna Lindblad kertoi, että kaikki osapuolet ovat olleet suunnilleen samaa ikäluokkaa keskenään. Kyseessä oli Lindbladin mukaan jonkinlainen riitatilanne. Poliisin esitutkinnassa syytetty on kuvaillut vain ”tökkineensä” veitsellä ilmaa pelottelutarkoituksessa. Syyttäjä vaatii 22-vuotiaalle miehelle vähintään 4 vuoden ja 6 kuukauden ehdotonta vankeusrangaistusta tapon yrityksestä ja kahdesta törkeän pahoinpitelyn yrityksestä. Puukotetuksi joutuneen uhrin tapauksessa syyttäjä vaatii toissijaisesti rangaistusta törkeästä pahoinpitelystä. Syyttäjän mukaan syytetyn on kuitenkin pitänyt olla tietoinen siitä, että uhrin vatsan alueelle kohdistunut veitsenisku olisi voinut johtaa tämän kuolemaan. Satakunnan käräjäoikeus antaa tuomionsa asiassa myöhemmin.