Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Mestis-seura vahvisti: Jere Härkälä valmentaa Kokkolassa seuraavat kaksi kautta

Kokkolan Hermes vahvistaa Satakunnan Kansan jo helmikuussa uutisoiman Jere Härkälän , 35, valmennuspestin. Jääkiekon Mestis-seura on kiinnittänyt Ässien A-nuorten kanssa hienoa työtä tehneen Härkälän päävalmentajakseen kausille 2020–2022, joista jälkimmäinen on optiovuosi. Toisen polven liigavalmentaja on pelaajauransa jälkeen valmentanut Ässien kilpaikäluokkien lisäksi myös seuran edustusjoukkueessa yhteensä neljänä eri liigakautena. Neljä edellistä vuotta on Härkälä on ollut pääosin Ässien A-nuorten päävalmentajana. – Uuden valmentajan hakuprosessi oli positiivisessa mielessä haastava, sillä Kokkolaan ja Hermekseen oli monta ehdokasta tulevaksi päävalmentajaksi. Joukosta erottui kuitenkin lopulta valituksi tullut Jere Härkälä, joka sopi parhaiten viemään Hermestä tavoitteiden ja strategian mukaisesti eteenpäin, Hermeksen urheilujohtaja Pasi Tuukkanen sanoo seuran kotisivuilla. – Jere tuo oman kokemuksen ja näkemyksen käyttöömme liigaorganisaatiosta. Hän on päässyt olemaan Liigan valmennustiimissä usean kauden sekä myös itse johtamaan päävalmentajan ominaisuudessa A-nuorten huippusarjassa menestyksekkäästi. Härkälä on saavuttanut Ässissä muun muassa C-nuorten SM-pronssia 2011 ja A-nuorten SM-hopeaa 2017. Lisäksi hänet valittiin nuorten SM-liigan vuoden valmentajaksi tänä keväänä. – Tämä on hieno mahdollisuus Jerelle, ja meillä oli molemminpuolinen tahtotila löytää hänelle päävalmentajapaikka Mestiksestä tulevalle kaudelle. Samalla tämä on hieno mahdollisuus meille kehittää entisestään omaa pelaajapolkuamme, Ässien kehitysjohtaja Tommi Kerttula kommentoi Ässien tiedotteessa. – Tulevan työkuvani kartoitusprosessiin sain seuralta ja erityisesti Tommi Kerttulalta paljon tukea ja olen siitä erittäin kiitollinen. Minua ei jätetty yksin eikä laitettu ulos seurasta, vaan yhdessä katsottiin seuraavaa paikkaa kehittyä valmentajana löytää uutta haastetta. Yhteistyömme tuleekin jatkumaan seuran eri toimijoiden kanssa tulevina vuosina, Härkälä kommentoi. Hermeksen valmennustiimin muut jäsenet eivät ole vielä tiedossa. – Porissa sain työskennellä kokeneiden ja loistavien valmentajien kanssa. Pekka Virta oli ensimmäisenä vuonna vastuuvalmentaja. Hän on vahva pelin osaaja ja siitä jäi itselle erittäin paljon oppia. Pekka Rautakallion kanssa sain valmentaa pari vuotta. Pekka on erittäin kokenut ja paljon nähnyt johtaja. Häneltä pystyi ammentamaan johtamiseen liittyviä asioita ja perspektiiviä siihen, Härkälä sanoo.