Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Loppukesän helle tulee sittenkin, Satakuntaan sunnuntaina 20 astetta lämmintä – ”Aika harvinaisia lukemia”

Sunnuntaina etelässä nautitaan mukavasta säästä, mutta pohjoisessa on sateisempaa ja viileätä. – Tilanne sunnuntaina on aika kahtiajakoinen. Etelässä on aurinkoista ja lämmintä, pohjoiseen on luvassa sateista ja pilvistä, Ilmatieteen laitoksen meteorologi Ari-Juhani Punkka selventää. – Etelään voi tulla maksimissaan 23 lämpöastetta. Toinen ääripää on Lappi, missä paikoitellen voidaan jäädä 10 asteeseen, kun vettä sataa. Sateet voivat olla Lapissa runsaitakin. Poriin lupaillaan 20 lämpöastetta sekä puolipilvistä ja poutaa sunnuntai-iltapäivälle. Satakunnassa ollaan sunnuntaina muutenkin parinkymmenen asteen tienoilla. Sunnuntaina pohjoiseen sateita, etelässä lämmintä Keskiarvojen yläpuolella Viime päivinä on hehkutettu tulevaa loppukesän hellettä. Toivo elää, vaikka pidemmän ajan ennuste on välillä näyttänyt huonommaltakin. Sateet painottuvat pohjoiseen, mutta etelämpänä aika monena päivänä ensi viikolla on kesäistä säätä. – Monena päivänä mennään 20 lämpöasteeseen ja yli. Läntisissä osissa on helleraja koetuksella. Tiistaina ja keskiviikkona voi hyvinkin 25 asteen raja ylittyä. Pitkän aikavälin lämpökeskiarvot ovat tämänhetkistä alemmat, joten poikkeuksellista loppukesää Suomessa vietetään. – Ihan huomattavasti ollaan keskiarvojen yläpuolella. Reilut viisi, jopa kahdeksan astetta. Varsinkin lännessä tulee lukemia, jotka ovat aika harvinaisia näin elokuun loppuun.