Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Porin harjoitusjäähallin kattotuolien vahvistushitsaukset viivästyttävät hallin käyttöönottoa syksyllä – porilaisseurat joutuvat etsimään jäänsä muualta

Porin harjoitusjäähalliin on tehty kesän ajan vahvistushitsauksia, jotta voidaan varmistua hallin kattorakenteiden turvallisuudesta. Porin kaupunki on teettänyt laajarunkoisten hallirakennusten rakenteiden turvallisuuden arvioinnit. Selvityksissä kävi ilmi, että harjoitusjäähallin rakenteet eivät täyttäneet niille asetettuja lujuusvaatimuksia. Hallin rakenteisiin tehtiin osittaisia vahvistuksia välittömän riskin välttämiseksi loppuvuodesta 2018, jotta hallin käyttöä voitiin jatkaa talvikauden ajan. Varsinaiset ristikoiden vahvistushitsaukset oli määrä aloittaa huhtikuussa hallin kesätauon alettua, mutta lopulta hitsaukset päästiin aloittamaan vasta kesäkuussa. – Erikoisosaamista vaativat työ vievät aikaa hyvän lopputuloksen saamiseksi ja työ on osoittanut odotettua haastavammaksi. Työmaalle lisätään resursseja ja työ yritetään saada valmiiksi mahdollisimman pian, sanoo rakennuttajainsinööri Miika Pennanen . Urakoitsija oli arvioinut työn kestävän noin viikon yhtä ristikkoa kohden. Nyt aikataulu vaikuttaa siltä, että jokainen ristikko vaatiikin noin 1,5 viikon työn. Aikataulun mukaan halli saadaan käyttöön aikaisintaan lokakuun alussa. – Olemme informoineet seuroja alkuperäisestä aikataulusta ja ymmärrystä asialle tuntui löytyvän. Nyt töiden valmistuminen viivästyy vielä alkuperäisestä aikataulusta, mikä on todella harmillista. Turvallisuus on luonnollisesti ykkösasia ja olen varma, että jääurheiluseuroissa ollaan tästä asiasta täysin samaa mieltä. Toivomme, että seuroilta löytyy kärsivällisyyttä vielä syksyn aikana, vaikka tilanne onkin harjoitteluolosuhteiden kannalta melko hankala, toteaa liikunta- ja nuorisoyksikön päällikkö Petteri Lahti . Vuonna 2013 Laukaassa sattui vakava maneesiturma, jonka myötä Suomessa säädettiin laki laajarunkoisten rakennusten rakenteellisen turvallisuuden arvioinnista. Lisäksi harjoitusjäähallissa on käynnissä jäähdytyslaitteiden peruskorjaus ja Karhuhallissa lämmöntalteenoton rakentaminen sekä hyödyntäminen. Uudistukset tulevat vähentämään hallien energiakustannuksia huomattavasti.