Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Leijonien kuopus kohtaa idolinsa pää pystyssä: ”En katso, kuka kulmassa tulee vastaan”

Leijonat kohtaa Kosicen iltapäiväpelissä Kanadan, jonka riveistä ei puutu nimimiehiä. Asetelma sopii Leijonien kuopukselle, helmikuussa 18-vuotta täyttäneelle Kaapo Kakolle . – Tosi hieno fiilis aloittaa MM-turnaus ja heti kovalla pelillä, kun vastassa on Kanada. Meillä on ollut odottava tunnelma, kun joukkueessa on niin paljon ensikertalaisia, Kakko kertoi. Kakko on kautta aikain ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt suomalaispelaaja miesten MM-kisoissa. – Minulle on ihan normaalia olla joukkueen nuorin pelaaja. Niin on ollut lähes aina, Kakko naureskeli. Kakko varataan juhannuksena NHL:ään ensimmäisenä tai toisena pelaajana. Tulevien NHL-vastustajien kohtaaminen jo Kosicessa saa Kakon innostumaan. – On hieno homma, että vastassa on noin kovia äijiä. Siellä on monta idoliani. Yksi heistä on John Tavares. Jäällä en mieti sitä enkä katso, kuka tulee kentän kulmassa vastaan, ei siihen ole aikaa, Kakko totesi. Tähdet kaatuivat jo Kakko ei NHL-tähtiä kumartele ja miksi kumartelisi: muutaman vuoden päästä hän on itse pelaaja, jota muut katsovat kunnioittavasti. – Olihan tuossa jo NHL-tähtiä vastassa, kun kohtasimme Venäjän ja Ruotsin. Ei perjantain peli eroa niistä matseista, samaa kiekkoa sitä pelataan. Käsittääkseni Venäjällä oli suhteellisen kovia nimiä ja silti haimme voiton venäläisistä, Kakko muistutti. Kakko tietää, että Kanadalla on kovia yksilöitä. Siihen Leijonilla on Kakon mielestä pari hyvää lääkettä. –  Meille on iso juttu, että olemme olleet jo pitkään yhdessä. Olemme päässeet hiomaan kuvioita ja kasvamaan joukkueeksi. Kun vastustajalla on paljon tähtipelaajia ja peli ei sitten kuljekaan, se voi näkyä turhautumisena. Meillä ei ole tähtipelaajia ylitse muiden, Kakko totesi. ”Hienosti päättyi” Kakko oli 10-vuotias, kun Suomi juhli edellisen kerran MM-kultaa. Silloinkin maineesta ja kunniasta pelattiin Slovakiassa. – Ei siinä mestarijoukkueessa monta NHL-pelaajaa ollut, ja hienosti se turnaus päättyi, Kakko totesi. Tällä kertaa Suomella ei ole yhtään kauden NHL:ssä päättänyttä pelaajaa. Juho Lammikko ja Henri Jokiharju pelasivat alkukauden NHL:ssä, mutta loppukausi meni AHL:n puolella.