Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

USA Today: Tokion olympialaiset siirretään – todennäköisesti vuoteen 2021

Tämän vuoden kesäolympialaiset Japanin Tokiossa siirretään. Kilpailut on tarkoitus järjestää Japanissa 2021. Asiasta uutisoi USA Today , joka nojaa tiedossaan kansainvälisen olympiakomitean jäsenen Dick Poundin kommentteihin. Kanadalainen Pound kertoo USA Todaylle virallisen päätöksen tulevan lähiaikoina. – KOK:n saamien tietojen mukaan päätös kisojen siirtämisestä on tehty. Tarkempia yksityiskohtia jatkotoimenpiteistä ei ole tehty, mutta kisat eivät ala heinäkuun 24. päivä, Pound kertoo lehdelle. Vastustus kasvanut Päätöstä kisojen siirtämisestä ei voida pitää kovin suurena yllätyksenä, sillä käytännössä koko muu maailma on tällä hetkellä pysähtynyt koronaviruksen seurauksena. Vaikka maailman suurimman urheilutapahtuman alkuun onkin vielä kuukausia, ei taudin laantumisesta heinäkuuhun mennessä voida antaa takeita. Monet kansalliset urheiluliitot ovatkin ottaneet päätöksen omiin käsiinsä. Kanada, Norja ja Australia kertoivat jo aiemmin jättäytyvänsä pois olympialaisista. Signaali on ollut sama myös monista muista maista.