Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Tenniksen paha poika Nick Kyrgios osallistui juovuksissa suoraan lähetykseen: ”Kiinnostukseni punaviiniin on merkittävästi kasvanut”

Australialainen tennispelaaja Nick Kyrgios kertoi lauantaina Britannian tennistähdelle ja ystävälleen Andy Murraylle , että Murray on parempi pelaaja kuin maailmanlistan ykkönen Novak Djokovic . Näinhän voi ystävälleen kertoa, mutta Kyrgios teki sen Instagramin suorassa keskustelulähetyksessä, johon myös Murray osallistui, kertoo uutistoimisto AFP. Siinäkään ei vielä olisi mitään kummallista, mutta Kyrgios, joka oli kotonaan Canberrassa, kertoi juoneensa kuusi lasia punaviiniä ennen keskustelun aloittamista. Austaraliassa oli tuolloin keskiyö. – Tietämykseni ja kiinnostukseni punaviiniä kohtaan on merkittävästi kasvanut [korona]karanteenin aikana, Kyrgios soperteli. Kyrgios on aiemminkin kommentoinut tenniksen huippupelaajia varsin kriittisesti. Lisäksi Kyrgios on tunnettu tuttuiluistaan kesken otteluiden. Hän on itse maailmanlistan 40:s eikä ole grand slam -turnauksissa yltänyt puolivälieriä pidemmälle. Murray kuuluu niihin harvoihin pelaajiin, joita Kyrgios arvostaa. Murray on voittanut Yhdysvaltojen avoimet ja Wimbledonin – molemmissa finaalivastustajana oli juuri Djokovic. Murray kuitenkin vastasi Kyrgiosille, että ”tulokset kertovat muuta”, sillä Djokovic on voittanut keskinäiset kohtaamiset 25–11. Kyrgios myös kysyi, milloin Murray palaa pelikentille loukkaantumistensa jälkeen. – Kun palaamme normaaliin [koronaviruspandemian jälkeen], olen kunnossa. Kyrgios innostui tästä ja totesi, että heidän pitäisi pelata nelinpeliparina. – Vain jos lupaat käyttäytyä. Sanoit, että aiot tehdä niin, Murray tokaisi ironisesti.