Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Todettujen koronatapausten määrä ylitti 5 miljoonan rajan – Tartuntojen määrässä nähtiin samalla pandemian ajan suurin päivittäinen nousu

Koronavirustartuntoja on nyt todettu maailmassa yhteensä jo yli viisi miljoonaa. Raja ylittyi keskiviikkona. Viiden miljoonan rajapyykissä on kyse laboratoriovarmennetuista koronatapauksista. Todellinen tartuntojen määrä on todennäköisesti monta kertaa suurempi. Todennettujen koronatartuntojen määrä on noussut viime viikkoina nopeasti, kun monet valtiot ovat kiihdyttäneet koronatestaamista. Koko maailman seisauttanut koronavirus tunnistettiin uudeksi virukseksi Kiinassa 8. tammikuuta 2020. Joulukuun viimeisinä päivinä Kiinan Wuhanissa ehdittiin hämmästellä useita keuhkokuumetapauksia, mutta tuolloin niiden aiheuttanutta virusta ei vielä tunnettu, Siitä on kulunut nyt neljä kuukautta, kun koronaviruksesta todettiin ensimmäiset Kiinan ulkopuoliset tartunnat tammikuun 20. päivä. Miljoonan todennetun tartunnan raja ylittyi huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Todennetusti koronavirukseen kuolleita on ympäri maailmaa tähän mennessä noin 326 tuhatta, joista yli puolet on Euroopassa. Korona leviää Latinalaisessa Amerikassa Keskiviikkona ympäri maailmaa havaittiin Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan yli 106 tuhatta uutta koronavirustartuntaa, mikä on korkein vuorokausilukema koko pandemian aikana. Suurin osa uusista tartunnoista on raportoitu Yhdysvalloista, Brasiliasta, Venäjältä ja Intiasta. Jatkuvasti suurempi osa tartunnoista todetaan tällä hetkellä Latinalaisessa Amerikassa. Samalla Euroopan ja Yhdysvaltojen osuus uusista tartunnoista pienenee. Latinalaisen Amerikan tautitapauksista huomattava osa todetaan Brasiliassa, jossa tartuntoja on kolmanneksi eniten kaikista maailman maista. Myös Chilessä koronatartuntojen määrä on noussut viime päivinä nopeasti.