Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Tänä juhannuksena ei kokko pala, eikä makkara tirise kertakäyttögrillissä – metsäpalovaroitus kieltää avotulen teon

Ilmatieteenlaitoksen varoitusennusteen mukaan Satakunnan alueella näyttää juhannuksena olevan voimassa metsäpalovaroitus. Satakunnan pelastuslaitos muistuttaa, että metsäpalovaroituksen aikana avotulen tekeminen on kielletty. Tämä koskee myös juhannuskokkoja. Metsä- tai ruohikkopalovaroituksen aikana tulenteko on sallittu ainoastaan rakennusten tulisijoissa sekä erityistä varovaisuutta noudattaen maapohjasta eristetyissä grilleissä, joista tuli ei pääse leviämään myöskään kipinöinnin vuoksi. Avotulella tarkoitetaan esimerkiksi kokkoa, nuotiota tai muuta vastaavaa tulen käyttöä, josta tuli voi päästä irti joko maapohjan kautta tai kipinöinnin vuoksi. Myös kertakäyttögrillien käyttö katsotaan avotulen teoksi. Silloinkin, kun avotulenteko sääolosuhteiden puolesta on sallittua, pitää siihen olla aina maanomistajan lupa. Sytyttäjä kantaa aina vastuun tulenteon turvallisuudesta. Pelastuslaitos ei myönnä erityislupia kokkojen polttamiseen.