Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Hiihtoliitolle monipuolinen voitelupäällikkö: Martin Norrgård kirjoitti gradunsa EU:n turvallisuuspoltiikasta ja haki Närpiön kaupunginjohtajaksi

Hiihtoliitto on valinnut maastohiihtäjien uudeksi huoltopäälliköksi Martin Norrgårdin . Norrgård aloittaa tehtävässä lokakuun alussa ja sopimus yltää Pekingin vuoden 2022 olympialaisiin. Lisäksi sopimuksessa on optio vuoden 2023 MM-kisoista. Norrgård, 33, on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri ja valmennuksen puolelta hänellä on ammattivalmentajan tutkinto. Norrgårdilla on kymmenen vuoden kokemus suksihuollon tehtävistä maajoukkueissa ja eri valmistajien edustajana. Viimeksi hän on työskennellyt Ruotsin hiihtomaajoukkueessa ja sitä ennen muun muassa Japanin hiihtomaajoukkueen huoltopäällikkönä.. – Tuntuu hienolta olla osa Suomen hiihtomaajoukkuetta. Tehtävä tulee olemaan vaativa ja haastava, mutta odotan innolla pääseväni työn pariin, Norrgård sanoo Hiihtoliiton tiedotteessa. Maajoukkueen voiteluryhmässä on runsaasti kansainvälistä osaamista. Vakijoukon muodostavat virolaiset Are Mets ja Raul Seema sekä Petri Koivisto . Uutena mukaan liittyy Heikki Alakärppä , joka on työskennellyt muun muassa Saksan hiihtomaajoukkueessa – Huoltorekkaan tulee joukko taitavia ja kokeneita huoltomiehiä. Tavoitteeni on luoda hyvä työympäristö ja tiimini tärkein tehtävä on auttaa hiihtäjiä yltämään täyteen potentiaaliinsa. Norrgårdin kesän suunnitelmiin kuuluu muun muassa yhteydenpito suksihuollon verkostoon ja valmistajiin sekä tulevan suunnittelu. Norrgård on monipuolinen ihminen, sillä suksihuollon ohella hän on toiminut aktiivisesti kunnallispolitiikassa ja ollut ehdolla eurovaaleissa rkp:n listalla. Hän on kuulunut Vaasan kaupunginvaltuustoon vuodesta 2012 ja hän on kaupungin liikuntajaoston puheenjohtaja. Huhtikuussa Norrgård haki myös Närpiön kaupunginjohtajan virkaa. Hänen Åbo Akademiin tekemänsä gradu käsitteli EU:n puolustus- ja turvallisuuspolitiikkaa Norrgård on kotoisin Paraisilta, mutta opiskelu Vöyrin hiihtolukiossa vei hänet alunperin Pohjanmaalle. Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen kehui valintoja. – Saimme ilahduttavan paljon hakemuksia huoltopäällikön pestiin ja huollon eri tehtäviin. Hakijoita leimasi kova kokemus niin huollon kuin myös kilpailemisen puolelta - testaus on iso osa työtä, missä tarvitaan myös kovaa kuntoa.