Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Porin Muodostelmaluistelijat: Kiusaaminen, epäasiallinen tai alentava kohtelu on ehdottomasti kiellettyä seurassamme

Porin Muodostelmaluistelijat ry on toukokuussa 2019 perustettu muodostelmaluisteluun erikoistunut seura. Uuden seuran perustamisen lähtökohtana oli yhteinen muokkaperhe, jossa saman lajin urheilijat kasvavat kannustavassa ilmapiirissä ja yhteisössä. Muokkaperhe seurassa on luistelijoita 150, pienistä luistelukoululaisista isien muodostelmaluistelujoukkueeseen. Porin Muodostelmaluistelijat suhtautuu vakavasti julkisuudessa viime aikoina esillä olleeseen pääkaupunkiseutulaisen seuran muodostelmaluisteluvalmentajan epäasialliseen toimintaan. Haluamme korostaa ja vakuuttaa, että kiusaaminen, epäasiallinen tai alentava kohtelu on ehdottomasti kiellettyä seurassamme. Oma seuramme Porin Muodostelmaluistelijat ry on perustettu vahvoille arvoille ja tavoitteille. Seuran liikunta- ja urheilutoiminnan tavoitteissa on kirjattu selkeät kasvatukselliset tavoitteet, joihin seuran valmentajat ja toimijat ovat sitoutuneet. Muodostelmaluistelujoukkueissa yhteistyön tärkeys näkyy lajin kaikessa toiminnassa muun muassa vahvana, positiivisena joukkuehenkenä. Lajikulttuuriin kuuluu myös muiden kilpailevien joukkueiden kannustaminen ja hyvän ilmapiirin luominen kilpailuissa Lisäksi seuratoiminta tukee luistelijan kasvua tasapainoiseksi, terveelliset elämäntavat ja liikunnalliset elämänarvot omaavaksi aikuiseksi. Luistelijan kasvu tapahtuu seurayhteisössä toiset huomioon ottaen. Valmennus- ja ohjaustoiminta tarjoaa yksilöllistä, osaavaa ja innostavaa ohjausta ja valmennusta. Urheiluharrastuksen tavoite on synnyttää kipinä omatoimiseen harjoitteluun sekä liikunnalliseen ja urheilulliseen elämäntapaan. Harjoituksissa huolehditaan kannustavasta ja positiivisesta ilmapiiristä, jotta harjoituksiin on mukava osallistua. Ammattitaitoiset valmentajat ja ohjaajat tarjoavat laadukkaan harjoittelumahdollisuuden kaikille. Seuramme valmentajat ovat keskustelleet joukkueiden luistelijoiden kanssa julkisuudessa nyt esillä olleesta tapauksesta lasten ja nuorten ikätason huomioivalla tavalla. Luistelijoidemme vanhempia ja huoltajia on tiedotettu asiasta. Muokkaperheenä kannamme vastuun yhdessä, sekä rakennamme lapsille turvallisen ja innostavan harjoitusympäristön. Krista Toivonen Porin Muodostelmaluistelijat ry:n hallitus Iisa Karumo ja Lauriina Laaksonen Valmentajat, Porin Muodostelmaluistelijat ry