Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Superviikon jättämä aukko: Pori Jazz ja Suomi-Areena tuovat alueelle 50 miljoonaa euroa vuosittain – Jotain positiivista: ”Suomalaiset ovat lähteneet muutaman päivän lomille”

Porissa vietettäisiin alkavalla viikolla kesän tapahtumien superviikkoa, jos koronavirus ei olisi pannut kaikkea uusiksi. Pori Jazzin ja Suomi-Areenan häviäminen Porin kesästä on isku alueen taloudelle ja vetovoimalle. Aluetutkijat Ari Karppinen ja Saku Vähäsantanen selvittivät Pori Jazzin pyynnöstä viime vuonna, paljonko festivaali tuo alueelle rahaa ja töitä. He laskivat, että rahaa tulee vuosittain kaikkineen 27,3 miljoonaa euroa ja työllisyysvaikutus on 150 henkilötyövuotta. Satakuntaliiton aluetutkija Vähäsantanen arvioi lisäksi, että Suomi-Areena nostaa kokonaisvaikutuksen 40–50 miljoonaan euroon. Satakunnan Yrittäjien toimitusjohtaja Markku Kivinen katsoo, että kaikkia kerrannaisvaikutuksia on vaikea ottaa huomioon. Festivaaliviikko on Satakunnan kesän vahva vetovoimatekijä, joka tukee myös Yyteriä ja muita matkailukohteita mukaan lukien esimerkiksi Vanha-Rauma, Rauman pitsiviikko ja maakunnan ruukin alueet. Satakunnan Osuuskaupassa superviikon puuttuminen osuu etenkin matkailu- ja ravintolapalveluihin. Toimialajohtaja Pekka Kakko on kuitenkin iloisesti yllättynyt Porin vetovoimasta. Hän kertoo, että hotellissa on näkynyt paljon perheitä. – Suomalaiset ovat päätyneet lähtemään muutaman päivän lomille. Kotiseinät ovat kai käyneet aika tutuiksi, Kakko arvelee. Kesälomailijoita riitti hotelliin hyvin koko kesäkuun, ja jazzviikkokin näyttää hyvältä. Toki pudotusta on verrattuna normaalivuosiin. – Tulemme jäämään heinäkuun käyttöasteessa noin 25 prosenttia niistä vuosista, kun heinäkuu oli aina käytännössä täynnä, Kakko arvioi. Oman lovensa katteisiin tekee se, että huoneita on nyt myyty hieman halvemmalla kuin jazzkesinä. Ravintolapuolen hän arvioi pääsevän noin 70 prosenttiin ja ABC-liikennemyymälöiden noin 75 prosenttiin normaalista heinäkuusta. Tilanne on paljon parempi kuin pelättiin. – Lähdettiin siitä ajatuksesta, että päästäisiin noin puoleen. Siitä voi vetää sen johtopäätöksen, että Satakunta on houkutellut hyvin, Kakko kehuu. Ruokakaupalla on mennyt hyvin korona-aikana. Osuuskaupan market- ja tavaratalotoimialan johtaja Jussi Kaartinen arvioi, että tapahtumien puuttuminen näkyy keskusta-alueen kaupoissa miinuksena aiempiin heinäkuihin verrattuna. Laajemmin hän ei usko tilanteen vaikuttavan merkittävästi alueen suuriin marketteihin tai maakunnan kauppoihin. – Näyttää siltä, että ihmiset liikkuu paljon maakunnassa. Mökeillä on paljon väkeä. Tapahtumaviikon kaltaisen Porin kesän veturin puuttuessa Yyterin merkitys tuntuu nousevan esiin. – Yyteri on ehkä yksittäinen vetonaula, jos kelit ovat hyvät, niin kuin kesäkuussa nähtiin, Markku Kivinen sanoo. Pekka Kakko kiittelee, että Yyteri nostettiin hyvin esiin kesän kynnyksellä. Hänestä on myös hienoa, että elokuulle on puuhattu paikallisesti pienempiä tapahtumia isompien festivaalien sijaan. Korona-aika on tavallaan suhteellisesti pienentänyt yksittäisen superviikon puuttumisen merkitystä. Näkymät ovat sen verran epävarmat pitkälle tulevaisuuteen. – Yrityksissä mietitään monenlaisia skenaarioita. Millaisia palveluita myydään, jos tulee uusia rajoituksia, millaisia taas sitten, jos ei tule, Kivinen sanoo. Pori Jazzille festivaalin peruuntuminen on tietänyt tuntuvia tappioita. – Useampia satoja tuhansia euroja näytti tälle kesälle tappiota, kun peruutus ja laskelma tehtiin, festivaalin toimitusjohtaja Miika Ranne kertoo. Sen jälkeen saatu opetus- ja kulttuuriministeriön 200 000 euron koronatuki on paikannut pahinta lovea. Tilikauden tappiot tarkentuvat vasta myöhemmin. Hyvää tilanteessa on ollut se, että harva pyysi rahojaan takaisin kesän festivaalille ostamistaan lipuista. Ne käyvät sellaisenaan ensi vuonna. – Peruutusten sijaan tuli paljon tsemppiviestejä ja ilmoituksia, että pidämme liput. Se on hienoa yhteisöllisyyttä, Ranne sanoo. Kaupungin talous Festivaaliaukko ei erotu koronan kokonaislaskussa Kaupunginjohtaja Aino-Maija Luukkosen (sd.) mukaan kesätapahtumien peruuntumisen vaikutusta on vaikea erottaa yleisestä taloudellisesta tilanteesta, joka on koronan vuoksi poikkeuksellisen heikko. – Tämä ei esimerkiksi vielä näy verotuloissa, vaan se tulee viiveellä. Viime vuonna meidän verotulot olivat tässä vaiheessa 162 miljoonaa ja tänä vuonna on kertynyt 160 miljoonaa. Me myös saamme jotain verotulokompensaatiota, Luukkonen sanoo. Mikäli koronasta ei tule toista aaltoa, niin koronakevään lasku on Luukkosen mukaan selvillä siinä vaiheessa, kun kaupunki tekee tilinpäätöstä ensi keväänä. Porin talouden tasapainottaminen alkaa elokuussa, jolloin annetaan ensi vuoden kehykset. Toimialoilta on pyydetty säästöohjelmia, joita puidaan kaupunginhallituksen iltakoulussa elokuun puolessa välissä. - Se on tämmöinen yhteinen seminaari ja kaikille on annettu samanlainen sapluuna, jolla säästöjä esitetään.