Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Peseekö tosi-tv pesee kasvojaan? Love Island Suomi on paritusohjelmien "nunna”

Syksy on jälleen tosi-tv:n kulta-aikaa, niin uusia kuin tuttujakin formaatteja marssii ruutuun. Ilmiötä selitetään yhä tirkistelyn tarpeella, mutta tirkisteltävä aines on kuitenkin muuttunut vuosien varrella. Viittaan tällä provokatiivisiin tv-sisältöihin ja tuotantomuotoihin, joilla viattomampikin ohjelma saadaan halutessa raflaavaksi ja katsojalle houkuttavan koukuttavaksi. Normien keikuttamisen keinoina ovat seksuaalisuus ja irstailu, (Exiä rannalla, Paratiisihotelli) sosiaalisten instituutioiden, kuten avioliiton ja perheen ravistelu (Ensitreffit alttarilla, Toisenlaiset äidit, Vieraissa), negatiivisuus ja eripura (Katastrofikokit, Beverly Hillsin täydelliset naiset), poikkeavuuden hyödyntäminen (Apua mikä tauti, Liian ruma rakkauteen) sekä mässäily makaabereilla tapahtumilla (True crime, suuronnettomuudet). Kirjoitin Aamulehteen tosi-tv:n tuotantomuotojen eettisyydestä sekä siitä, kuinka tuotannot mielellään korostavat oikeasti olevansa hyväntekijöitä. Kuinka oikeutusta ja asiallisuutta haetaan usein terapeuttien sekä psykologien muodossa. Kyse on siitä, nähdäänkö esimerkiksi Olet mitä syöt ja Ensitreffit alttarilla siten, että niissä autetaan hakijaa (syömään oikein ja löytämään kumppani) vai onko ihminen viihteen alttarilla uhrina? Tällä viikolla Love Island Suomen tuotannon edustajien kommenteista huokui selvästi se, että tiettyä yhteiskunnallista hyväksyttävyyttä haetaan nyt myös erottautumalla. Kyseisen formaatin kuvataan perustuvan nuorten aikuisten keskusteluun tunteista. MTV:n projektijohtajan mukaan: ”Rakkaushan tässä on pääosassa. Se pinnallinen puoli, vähät vaatteet ja upeat nuoret kropat, on bonustuote” (HS 19.8). Myös vähäinen alkoholitarjonta kiillottaa yleiskuvaa. Vastaava tuottaja on todennut (IL 27.9.2018), että alkoholitarjoiluun liittyvä tapa toimia on yksi positiivisista erottautumistekijöistä. Onkin kuvaavaa, että osa tuotannoista pyrkii jo tietoisesti muuttamaan formaatteja säädyllisimmiksi tai vähintään perustelemaan ne nätimmiksi. Onko nyt nähtävillä jonkinasteinen kasvojen pesu -kampanja? Paritusohjelmien maailmassa Love Island esitetään tuotannon puheissa siveänä rakkausohjelmana, verrattuna vaikka ”härskiin serkkuunsa” Temptation Islandiin. Viime kautta seuratessa ei kuitenkaan voinut välttyä tietyiltä genren lainalaisuuksilta, kuten eroottispainotteisilta tehtäviltä (miehet hinkkaamassa tuolilla istuvia, sykemittarein varustettuja naisia - kuka miehistä kiihotti eniten) sen paremmin kuin kameroilta makuuhuoneessa. Jos se peitto vaikka heiluisi. Tuotannon psykologi kertoi (Huomenta Suomi, 19.8.) olevansa hirveän ylpeä osallistujista ja siitä, että yleisesti formaatit menevät lempeämpään suuntaan. Onko kuitenkaan erityisen lempeää zoomata osallistujien itkeviä kasvoja kerta toisensa jälkeen? Formaatissahan huvilaan värvätään henkilöitä pitkin kautta toisten samalla tippuessa parisuhdepelistä katsojien mielivaltaisesti äänestäessä. Voikin siis kysyä, että oikeastiko formaatti tukee aidon rakkauden syntymistä saarella, näissä olosuhteissa? Vai onko kuitenkin niin, että seepra ei pääse ainakaan kaikista raidoistaan, vaikka sen pukisi miten? Pauliina Tuomi Kirjoittaja on Porin yliopistokeskuksen / Tampereen yliopiston tutkijatohtori, joka tekee post doc -tutkimusta provokatiivisesta mediasta ja televisiotuotannosta.