Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu MM-kiekko Eurovaalikone Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Sampo Terho ei hae jatkoa sinisten puheenjohtajana – "Eduskuntavaalien tulos oli sinisille huono, ja puheenjohtaja kantaa siitä aina suurimman vastuun"

Sampo Terho ei hae jatkokaudelle sinisten puheenjohtajana. Siniset järjestää puoluekokouksen 8. kesäkuuta Espoossa, jossa puolue päättää uudesta johdostaan sekä puolueen uudistamisesta. Terho kertoo tiedotteessa, että puolue taisteli ja hyvä yhteishenki on säilynyt vaalien jälkeenkin. – Eduskuntavaalien tulos oli silti sinisille huono, ja puheenjohtaja kantaa siitä aina suurimman vastuun. Siniset tarvitsee puoluekokouksessa uuden alun uuden puheenjohtajan voimin, Terho sanoo. Sinisten täytyy Terhon mukaan uudistua ja nostaa uusia tekijöitä puolueen johtoon. Puoluehallitus päätti, että puheenjohtajan käytännön tehtäviä puoluekokoukseen asti hoitaa eurovaaleista vastaava sinisten varapuheenjohtaja Tiina Ahva , joka on itsekin ehdolla eurovaaleissa. Puolue julkaisee eurovaaliohjelmansa maanantaina. – Siniset haluaa vähemmän mutta parempaa EU:ta. Erotumme vaaleissa sillä, että olemme ainoa EU-kriittinen puolue, jota äänestämällä ei tule samalla tukeneeksi venäjämielisten puolueiden ryhmittymää Brysselissä, sanoo Ahva.