Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Asiantuntija: Näistä kolmesta syystä Ranskassa pelattu jalkapallon MM-lopputurnaus jää historiaan

Kun Heidi Pihlaja , 30, valittiin keväällä Palloliittoon naisten jalkapallon kehityspäälliköksi, hän totesi, että Ranskan MM-kisat tulevat olemaan naisten jalkapallolle eräänlainen leimahduspiste. Nyt kun MM-turnaus on loppusuoralla, Palloliitossa ennustuksen koetaan käyneen toteen. – Naisten jalkapallo on nyt astunut jokaiseen olohuoneeseen ja noussut isoksi puheenaiheeksi. Siitä on puhuttu nimenomaan huippu-urheilun näkökulmasta, ja se on siinä mielessä saanut samaa arvostusta, jota miestenkin jalkapalloa kohtaan osoitetaan, Pihalaja toteaa. Hänen mukaansa vuoden 2019 naisten MM-kilpailut jäävät historiaan erityisesti kolmesta syystä. 1. Ennätyksellisen suuret katsojamäärät Ranskassa järjestetty lopputurnaus on rikkonut lukuisia katsojaennätyksiä kuluneen kuukauden aikana. Esimerkiksi Ranskan ja Brasilian neljännesvälieräottelua seurasi Brasiliassa yli 35 miljoonaa tv-katsojaa ja Ranskassakin vielä 10,6 miljoonaa päälle, mikä teki siitä kaikkien aikojen seuratuimman naisten jalkapallo-ottelun. Isossa-Britanniassa Englanti–USA-välierä nousi puolestaan vuoden katsotuimmaksi tv-lähetykseksi. Ottelua on seurannut parhaillaan arviolta 11,7 miljoonaa katsojaa ja alusta loppuun 10,8 miljoonaa katsojaa. Lukemat eivät sisällä BBC:n verkkolähetyksiä seuranneiden määrää. – Henkilökohtaisesti ehkä isoin ilo ja arvo on tullut siitä, kun olen nähnyt, että turnausta on alkanut seurata paitsi globaalisti myös Euroopassa ja Suomessa paljon sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä ole aiemmin seuranneet urheilua, jalkapalloa tai varsinkaan naisten jalkapalloa, Heidi Pihlaja iloitsee. Fifa on arvioinut, että turnaus tavoittaa miljardi katsojaa maailmanlaajuisesti. 2. Tasa-arvon edistyminen Pihlaja arvelee, että vuoden 2015 Kanadan kisojen jälkeen yleinen asenneilmapiiri, naisurheilun arvostus ja siihen liittyvät mielikuvat ovat kehittyneet, mikä on osaltaan vaikuttanut huomion kasvamiseen. – Keväälläkin nähtiin, kuinka naisten jääkiekon MM-finaalista tuli koko kansan puheenaihe. Nyt nämä kisat ovat tehneet saman ehkä vielä laajemmin ja pitempikestoisestikin. Jalkapallomaailmassakin on viime aikoina tapahtunut edistysaskelia tasa-arvon eteen. Pihlaja kertoo iloitsevansa siitä, että lähes jokaisella miesten jalkapallon suurseuralla alkaa olla jo naistenkin joukkue. Real Madrid ilmoitti naisten joukkueen perustamisesta naisten MM-kisojen aikana. – Sekin on upea juttu, että huomiota on tullut yhä useammassa sellaisessa maassa, joissa naisten jalkapallon asema on altavastaaja miesten jalkapalloon verrattuna, kuten vaikkapa Argentiinassa. Se, että naisten peli kehittyy pikkuhiljaa ympäri maailmaa ja tuo naisille parempia mahdollisuuksia pelata, on jo iso voitto. 3. Puolustuspeli menestyksen avaimena Pelillisesti Ranskan turnaus on ollut puolustuspelin nousua. – Ruotsi ja Italia pääsivät pitkälle puolustuspelaamisella, ja myös USA on onnistunut upeasti kollektiivisessa puolustamisessaan. Pelillisesti trendi alkaa olla sekä miesten että naisten otteluissa se, että joukkueet nojaavat entistä vahvemmin puolustuspeliin ja rakentavat muuta pelaamistaan sen pohjalta. 2003 Emäntä: USA Joukkueet: 16 Otteluita: 32 Finaali: Saksa–Ruotsi 2–1 Maalikuningatar: Birgit Prinz (Saksa) 7 Maalikeskiarvo: 3,3 Yleisökeskiarvo: 21 240 2007 Emäntä: Kiina Joukkueet: 16 Otteluita: 32 Finaali: Saksa–Brasilia 2–0 Maalikuningatar: Marta (Brasilia) 7 Maalikeskiarvo: 3,5 Yleisökeskiarvo: 37 218 2011 Emäntä: Saksa Joukkueet: 16 Otteluita: 32 Finaali: Japani–USA 2–2 (3–1 rangaistuspotkuissa) Maalikuningatar: Homare Sawa (Japani) 5 Maalikeskiarvo: 2,69 Yleisökeskiarvo: 26 428 2015 Emäntä: Kanada Joukkueet: 24 Otteluita: 52 Finaali: USA–Japani 5–2 Maalikuningatar: Célia Šašić (Saksa) ja Carli LLoyd (USA) 6 Maalikeskiarvo: 2,8 Yleisökeskiarvo: 26 029 2019 Emäntä: Ranska Joukkueet: 24 Otteluita: 52 Finaali: USA–Hollanti Maalikuningatar: Alex Morgan (USA) ja Ellen White (Englanti) 6 Maalikeskiarvo: 2,8 Yleisökeskiarvo: 21 062 Tämän vuoden turnauksen tiedot ovat mitalipelejä edeltävistä otteluista.