Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Porin kiinteistökaupasta valitettiin hallinto-oikeuteen – Kaupunki puolustautuu: Repolinna myytiin halvalla laillisesti

Yksityishenkilö on valittanut Turun hallinto-oikeuteen Porin kaupungin päätöksestä myydä Reposaaren entinen ympäristöntutkimuskeskus eli Repolinna tontteineen alihintaan. Valittaja mielestä huutokaupalla kiinteistöstä saatu 62 000 euron hinta oli liian alhainen. – Lautakunnan tiedossa oli ostajaehdokas, joka oli tarjonnut ensimmäisellä huutokauppakierroksella myytävästä kiinteistöstä 131 000 euroa, mutta jota hintaa lautakunta ei hyväksynyt. Myös Porin Seudun Isovanhemmat ry oli tarjonnut 75 000 euroa, todetaan valituksessa. Kiinteistö laitettiin huutokauppakierrokselle peräti kolmasti. Toisella kierroksella sen pohjahinnaksi asetettiin 150 000 euroa, mutta siitä ei saatu ainuttakaan tarjousta. Viimeisellä kierroksella pohjahinta oli nolla euroa, jolloin korkein tarjous oli 62 000 euroa, joka myös hyväksyttiin kauppahinnaksi. Valittajan mielestä kiinteistöä ei olisi pitänyt myydä ilman, että olisi kysytty aiemmilta ostajakandidaateilta haluaisivatko he ostaa kiinteistön kovempaan hintaan. Valittaja halusikin hallinto-oikeuden kumoavan teknisen lautakunnan tekemän myyntipäätöksen. Kaupungin mukaan kiinteistölle oli muodostunut käypä hinta markkinaehtoisessa tarjouskilpailussa kuntalain tarkoittamalla tavalla. Myös itse myyntipäätös tehtiin kuntalain kiinteistön myyntiä koskevan säännöksen mukaisesti. Valittaja ei kyennyt osoittamaan päätöksessä muotovirheitä.