Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

”Kunnanhallitus alkoi suoraan sanottuna savustaa ylilääkäriä ulos” – Kaikki luottamustoimensa Säkylässä jättävä Satu Tietari puhuu nyt suunsa puhtaaksi

Kaikista luottamustehtävistään Säkylässä luopuva keskustan kunnanvaltuutettu ja sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtaja Satu Tietari vastaa puhelimeen. Samalla hän päättää eronpyynnöstään saakka kestäneen radiohiljaisuuden. Tietari kertoo pohtineensa eroa kevään yllättävistä käänteistä lähtien. Ratkaisu sinetöityi sunnuntaina 23. elokuuta, kun hän lähetti kuntaan eronpyynnön. Maanantaiaamuna hän informoi asiasta sosiaali- ja terveyslautakunnan jäseniä sähköpostitse. – Säkylän sosiaali- ja terveydenhuolto on romutettu lautakunnan “selän takana”, enkä halua enää kantaa vastuuta näistä toimista, hän kirjoitti. Mistä Säkylän terveyskeskuksesta alkaneen ja kunnan sote-toimialaan laajemminkin levinneessä kuohunnassa oikein on kyse? Tietarin näkemyksen mukaan kunnanhallitus käveli niin lautakunnan kuin sosiaali- ja terveysjohtaja Johanna Ahokkaan yli yrittäessään hankkiutua eroon ylilääkäri Susanna Holmlundista . – Ylilääkäri ja ja sosiaali- ja terveysjohtaja ovat nauttineet lautakunnan luottamusta, mutta jotenkin heidän luottamuksensa rapisi jossain muualla. Siitä syntyi tällainen ikävä kuvio. Sosiaali- ja terveysjohtaja on ylilääkärin esimies, mutta Tietarin mukaan hänet ohitettiin asiassa, joka hallintosäännön mukaan hänelle kuuluu. Ahokas haki sittemmin Laitilan sosiaali- ja terveysjohtajan virkaa ja tuli valituksi. Tällä hetkellä hän on Säkylästä virkavapaalla. Ylilääkäri Holmlundia Tietari kuvailee päteväksi, ansiokkaaksi ja tehokkaaksi. – Kunnanhallitus alkoi suoraan sanottuna savustaa ylilääkäriä ulos, oivaltamatta sitä, että yhtä palikkaa siirtämällä meidän ongelmia ei pystytä ratkaisemaan, vaan ne päinvastoin pahenevat. Holmlundin ja Ahokkaan yhteistyö toimi Tietarin mukaan erittäin hyvin, ja heillä oli toiminnan uudistamisesta ja tehostamisesta hyvin yhteneväiset näkemykset. – Kunnanhallitushan on edellyttänyt kaikilta hallintokunnilta tiettyä säästömäärää, Tietari muistuttaa. ”Kunnanhallitus alkoi suoraan sanottuna savustaa ylilääkäriä ulos. Terveyskeskuksessa eripuraa aiheuttivat Tietarin mukaan tehostamistoimien mukanaan tuomat muutokset henkilöstön toimenkuvissa ja tehtävissä. Ne olivat hänen mukaansa ehdoton edellytys kunnanhallituksen vaatimien säästöjen aikaansaamiseksi. –Kaikki työntekijät eivät tykänneet siitä, että tehtäviä alettiin tarkastella, kun niitä ei aiemmin kauheasti ollut tarkasteltu. Tämä on tietenkin vain minun näkemykseni, mutta myös Savoa Partnersin tekemän selvityksen mukaan osa työntekijöistä toimi omin ehdoin. Hänen mukaansa ylilääkäri menetti tämän muutosvastarinnan takia luottamuksensa joidenkin korkeiden luottamushenkilöiden silmissä. – Kunnanhallituksessakin asiasta on ollut eriäviä näkemyksiä, mutta asiat on käsitelty sen verran julkisuudelta piilossa, että ne eivät ole tulleet ilmi. ”Kaikki työntekijät eivät tykänneet siitä, että tehtäviä alettiin tarkastella, kun niitä ei aiemmin kauheasti ollut tarkasteltu. Tietarin ero ei ollut ensimmäinen terveyskeskuksen tilanteeseen liittyvä luottamusmiesero Säkylässä. Veli-Pekka Suni (kesk.) ilmoitti heinäkuun alussa luopuvansa valtuuston puheenjohtajan tehtävästä. Vaikka Tietari ja Suni ovat samasta valtuustoryhmästä, on heillä terveyskeskuksen ongelmista hyvin erilaiset näkemykset. Suni kritisoi erokirjeessään voimakkaasti ylilääkäri Holmlundin johtamistapoja, ja kehotti häntä eroamaan virastaan. – Hän teki omat ratkaisunsa, minä omani, Tietari sanoo. Tietari ei halua kommentoida, vaikuttivatko hänen eropäätökseensä erilaiset näkemykset oman poliittisen ryhmän enemmistön kanssa. – Jokainen voi vetää asiasta omat johtopäätöksensä.  Kun uudistuksia alettiin pistää vähän jäihin, ajattelin, etten ole enää oikea henkilö viemään niitä eteenpäin. Erityisen huolissaan Tietari kertoo olevansa Säkylän sosiaalipuolesta. Sen tärkeyttä ei hänen mukaansa tahdota ymmärtää. Jos sosiaalipuoli ei toimi, kunnalle syntyy hänen mukaansa valtavat kustannukset ja monelle ihmiselle henkilökohtainen tragedia. Säkylän sosiaalipalveluissa on tehty Tietarin mukaan erittäin hyvää ennaltaehkäisevää työtä, jolla on pystytty ehkäisemään esimerkiksi huostaanottoja. Useamman sosiaalityöntekijän irtisanoutuminen vaarantaa hänen mukaansa tämän arvokkaan työn. – Nyt sosiaalipuolelta on tullut niin paljon hätähuutoja, että se oli viimeinen niitti minun ratkaisulleni. Hänen käsityksensä mukaan sosiaalityöntekijöiden irtisanoutumiset ovat seurausta siitä, että asiat ovat menneet niin kuin ne ovat menneet. ”Nyt sosiaalipuolelta on tullut niin paljon hätähuutoja, että se oli viimeinen niitti minun ratkaisulleni. Poliittisen uran jatkon suhteen Tietarin suunnitelmat ovat täysin auki. – Olen ollut mukana niin pitkään, että tämän asia pureskelemisessakin varmasti kestää. Suni sen sijaan kertoi erokirjeessään jatkavansa aktiivisena rivivaltuutettuna tämän kauden loppuun, mutta päättäneensä jo aiemmin, ettei asetu enää vaaleissa ehdolle.