Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ukrainalaiset kausityöntekijät päässevät sittenkin ulkomaille töihin

Suomessa ulkomaista työvoimaa tarvitaan etenkin alkukaudesta. Ukrainan hallitus pyrkii sittenkin järjestämään maan kausityöläisille mahdollisuutta työskennellä ulkomailla. Koronan takia asetettuja rajoitteita aiotaan pikkuhiljaa höllentää, Ukrainan hallitus ilmoitti perjantaina julkaistussa tiedotteessa . Suomessa asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus . Kausityöläisille pitää hallituksen mukaan muun muassa taata kolmen kuukauden työllistyminen, terveydenhuolto ja riittävä palkka. Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ottaa uutisen ilolla vastaan. –  Pystytään saamaan se tietty määrä työntekijöitä tähän alkukauteen. Päätavoitteena on saada 10  000 työntekijää kotimaasta, mutta alkukauteen tarvitaan ehdottomasti niitä ulkomaisia työntekijöitä, jotka ovat tiloilla aikaisemmin olleet, MTK:n elinkeinojohtaja Marko Mäki-Hakola sanoo STT:lle. Hänen mukaansa ulkomailta tulevat työntekijät ovat pääsääntöisesti käyneet tiloilla pitkään, osaavat työt ja pystyvät perehdyttämään ensikertalaiset. –  Katsotaan mitä eilinen Ukrainan hallituksen tieto tarkoittaa, siinä täytyy meidän hallituksen varmaankin käydä keskustelua ensin Ukrainan suuntaan ja sen jälkeen nähdään mitä tapahtuu, että realisoituuko, Mäki-Hakola sanoo. Ukrainan kanta kausityöläisiin on vaihdellut Maa- ja metsätalousministeriö ja Huoltovarmuuskeskus arvioivat, että ulkomaisten työntekijöiden kriittinen määrä kevättöiden osalta on 1  500 henkilöä. Määrä on noin kolmannes normaalisti kevään aikana kausityöhön tulevien määrästä. Ukrainan mielipide kausityöstä on vaihdellut suuresti viime aikoina. Viikko sitten Ukrainan hallitus ilmoitti, ettei päästä kansalaisiaan kausitöihin ulkomaille. Maanantaina ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) sanoi, että työ ukrainalaisten kausityöntekijöiden saamiseksi Suomeen jatkuu. Haavisto kertoi STT:lle keskustelleensa asiasta sikäläisen virkaveljensä kanssa useaan otteeseen. Hänen mukaansa Suomen Ukrainan-suurlähetystössä tehdään kaikki voitava solmun aukeamiseksi. STT ei lauantaina tavoittanut Haavistoa kommentoimaan viimeisiä käänteitä.