Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Tämä tiedetään nyt Iranin iskuista amerikkalaistukikohtiin Irakissa: Trumpin mukaan "kaikki on kunnossa"

Iranin hallitus on ilmoittanut tehneensä kostoiskut sotilaskomentaja Qassim Suleimanin kuolemasta. Ballistisilla ohjuksilla tehdyt isku kohdistuivat amerikkalaiskohteisiin Irakissa. Presidentti Niinistö tuomitsi Iranin iskut. Iran on iskenyt 15 ohjuksella kahteen kohteeseen Erbilissä ja Al Asadissa, kertovat Yhdysvaltojen puolustusministeriö Pentagon ja Iranin valtiollinen televisio. Amerikkalaisten mukaan kuolonuhreista ei ole tietoa. Irakin asevoimien mukaan iskuissa ei kuollut yhtään irakilaista. Myös Suomen, Ruotsin, Saksan, Tanskan, Norjan ja Puolan Irakissa olevat rauhanturvaajat ovat kunnossa. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi tviitissä, että uhrien ja vahinkojen arviointi on käynnissä ja että hän antaisi asiasta lausunnon keskiviikkoaamuna eli iltapäivällä Suomen aikaa. "Kaikki on kunnossa", presidentti tviittasi. Iranin valtiollisen television mukaan 80 "amerikkalaista terroristia" kuoli Iranin ohjusiskuissa amerikkalaiskohteisiin Irakissa. Television mukaan Trump pyrki tviitillään vähättelemään aiheutettuja tuhoja. Iranin ulkoministeri Javad Zarif tviittasi iskujen olleen puolustuksellisia. Hänen mukaansa Iran ei yritä saada aikaan sotaa. Uutistoimisto Reutersin mukaan Iranin korkeimman johtajan, ajatollah Ali Khamenein toimiston virkailija on sanonut iskujen olleen heikoin esillä olleista operaatioista. Iran kertoi sillä olevan sata muutakin mahdollista kohdetta. Iranin presidentin Hassan Ruhanin oli määrä pitää aihetta koskeva tv-puhe myöhemmin keskiviikkona. Iranin vallankumouskaarti sanoi, että hyökkäys oli vastaisku Quds-sotilasorganisaation komentajan Qassim Suleimanin kuolemasta viime perjantaina. Yhdysvallat surmasi Suleimanin ja tämän seurueeseen kuuluneita henkilöitä ilmaiskulla Bagdadin lentokentällä. Yhdysvaltain virkailijoiden mukaan Suleimani surmattiin, koska tiedustelutiedot kertoivat hänen suunnitelleen iskuja alueella oleviin yhdysvaltalaisiin kohteisiin. Toinen iskun kohteiksi joutuneista tukikohdista sijaitsee Erbilissä, jossa on tällä hetkellä 59 suomalaista sotilaskouluttajaa kurditaistelijoiden koulutusoperaation takia. Maavoimien Twitter-tilin mukaan kaikki suomalaiset on tavoitettu ja he ovat kunnossa. Hälytysjärjestelmä toimi Iranin kostoiskua osattiin odottaa. USA Today -lehdelle puhunut amerikkalaisupseeri kertoi Al Asadissa olleiden joukkojen saaneen ennakkohälytyksen tulossa olevista iranilaisohjuksista. – Varoitusjärjestelmä toimi, hän kertoi lehdelle. Iranilla on isot asevoimat, noin puoli miljoonaa aktiivista sotilasta. Näihin lukeutuu 350 000 tavallisen armeijan sotilasta sekä 150 000 islamilaisen vallankumouskaartin sotilasta. Tämän lisäksi vallankumouskaartin merivoimissa on noin 20 000 sotilasta. Iranilla on lisäksi noin 350 000–400 000 hengen suuruinen reservi. Suleimanin johtamat Quds-joukot ovat osa vallankumouskaartia. Qudsin tehtäväksi on luokiteltu Iranin vaikutusvallan kasvattaminen ja Iran käyttää sitä esimerkiksi liittolaistensa joukkojen kouluttamiseen. Joukkojen käytössä oleva keinovalikoima on hyvin laaja ja kattaa koko skaalan kumouksellisesta toiminnasta salamurhiin ja terrori-iskuihin. Maanpuolustuskorkeakoulun dosentti Antti Paronen arvioi Lännen Median jutussa keskiviikkona, että mahdollista sotaan käydään lähinnä ilmasta käsin. Hyökkääminen Iranin alueelle maavoimilla olisi Yhdysvalloille riski. Iranista vaikean paikan hyökkääjälle tekevät maan vaihtelevat pinnanmuodot. Irania ja Irakia erottaa lisäksi se, että Iranissa on rakennettu sotilaallista infrastruktuuria vuosien ajan. Iran on kehittänyt omaa sotakalustoa ja sillä on esimerkiksi pitkällä oleva miehittämättömien ilma-alusten ohjelma. Yhdysvalloilla on Irakissa sotilaita yli 5 000. Amerikkalaissotilaiden lisäksi alueella on muita ulkomaisia joukkoja osana koalitiota, joka on tukenut Irakin turvallisuusjoukkoja sen sodassa Islamilainen valtio (Isis) -terroristiryhmää vastaan. Presidentti Niinistö tuomitsi iskut Tasavallan presidentti Sauli Niinistö sanoi Twitterissä Suomen tuomitsevan Iranin tekemät ohjusiskut, joita on kohdistettu myös alueella toimiviin rauhaa turvaaviin joukkoihin. Kansainvälisen yhteisön on hänen mukaansa tehtävä kaikkensa, että väkivallan kierre katkeaa. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, että iskut olisivat vaatineet uhreja. Kriisinhallintaoperaatioiden suomalainen henkilökunta on kunnossa. Tilanteen aiheuttamista vaikutuksista operaatioille Suomi on jatkuvassa yhteydessä muihin osallistuviin maihin. Iskun kohteena olleessa Erbilin tukikohdassa palvelee suomalaisia joukkoja. Suomi tulee edellyttämään, että Iranin viranomaiset antavat täyden selvityksen toimistaan.