Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kun maailma muuttuu, meidän täytyy sopeutua

Raisa Rannan kolumnissa oli paljon asiaa. Hän edustaa vasemmistoa. Minä olen sitoutumaton, mutta poliittiset sympatiani ovat keskeltä oikealle. Silti on monta asiaa, josta olemme samaa mieltä. Näkisin, että meillä on ainakin kolme pyhää lehmää, joiden suhteen meillä ei ole varaa kompromisseihin. Nämä ovat koulutus, terveyden- ja vanhainhoito. Halusimme tai emme, nuoret ovat tulevaisuutemme. Suomi on saavuttanut nykyisen elintason pitkälti kiitos hyvätasoisen koulutuksen. Koulutuksesta tinkiminen johtaa, kuten Ranta kirjoittaa, pidemmällä aikavälillä jäätäviin seuraamuksiin. Terveydenhoito Suomessa on ok. Ei enempää, mutta ei vähempääkään. Jos nyt leikkaamme näistä palveluista, olemme pian ei hyväksyttävällä tasolla. Vanhustenhoito on velvollisuus ja kunnia-asia. Vanhuksemme ovat tehneet pitkän työurakan, maksaneet veronsa ja tällä edesauttaneet sitä, että Suomi on niinkin hyvässä asemassa kuin se tänään on. He ovat työnsä tehneet. Tähän mennessä Ranta ja minä olemme todennäköisesti aika pitkälti samoilla linjoilla. Näiden kolmen pyhän lehmän ylläpito, tukeminen ja kehittäminen on kuitenkin hyvin kallista. Millä tämä rahoitetaan? Veroja ja maksuja ei voi loputtomasti nostaa. Rajaton lainanotto on edesvastuutonta. Jostain pitää säästää/leikata. Kun veroaste nousee yli 50 prosentin, alkaa muuttoliike ulkomaille. Monella suurella veronmaksajalla tulee mitta täyteen ja he pakkaavat laukkunsa. Ihmiset rupeavat laskemaan, paljonko minun kannattaa tienata, missä menee veroprogressio. Jos verottaja hyötyy työstä enemmän kuin työntekijä, ei tämä ole kansantaloudelle hyödyllistä. Velanotto, kuten Ranta kirjoitta, lämmittää ensin, mutta sitten tulee jäätävän kylmä. Lisäksi kohtuuttomalla velanotolla varustamme tulevaisuutemme, nuorisomme, niin raskaalla perinnöllä, että he tulevat meidät tulevaisuudessa kiroamaan. Mistä sitten säästetään? Pyydän etukäteen anteeksi tahoilta, jotka katsovat, että heitä sorretaan, mutta nyt pitää keskittyä olennaiseen. Aila-myrsky riehui maassamme. Seurasin, kun yhtä puuta poistettiin johtojen päältä. Lauantaipäivä, täydet prosentit. Paikalla oli 8 miestä ja 3 ajoneuvoa. Meidän pitää tehostaa toimintaamme, varsinkin julkisella sektorilla eli valtiossa ja kunnissa. Kotitoimistot ovat korona-aikana osoittaneet, mikä voima digitalisaatiolla on. Olemme rakennemuutoksen edessä, kuten 60-luvulla, kun kaupat muuttuivat marketeiksi. Myöhemmin hävisivät pankkikonttorit ja nyt shoppailemme netissä. Henkilöstökustannukset Suomessa ovat työnantajalle erittäin korkeat. Väittäisin, että julkisella sektorilla olisi tässä suurin potentiaalinen säästökohde. Kautta linjan, myöskin keski- ja ylimmän johdon suhteen. Maailmantalouden rakenne on muuttunut. Meidän pitää sopeuttaa byrokratiamme sen mukaan. Kaikkea ei voi saada.