Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

ABC-huoltoasemilta löytyi kaksi skimmauslaitetta – KRP:n kuva paljastaa, miltä skimmeri näyttää

Päijät-Hämeessä Asikkalassa on paljastunut kaksi huoltoasemien korttiautomatteihin asennettua skimmauslaitetta, tiedottaa Hämeen poliisilaitos. Poliisi sai keskiviikkona kansalaiselta tiedon, että osoitteessa Vehkoontie 1 sijaitsevan ABC-huoltoaseman korttiautomaattiin oli asennettuna skimmauslaite. Laite kopioi automaattia käyttävien luottokorttitietoja. Poliisin tutkinnassa selvisi, että laite oli asennettuna keskiviikkona 10. heinäkuuta kello 3.05–14.00. Lisäksi ilmeni, että samanlainen laite oli asennettuna myös Vääksyntien ABC-huoltoaseman korttiautomaattiin samana päivänä kello 4.01–15.00. – Numeronäppäimen yläosaan oli asennettu ylimääräistä tavaraa, jossa oli itse asiassa kamera. Kortinlukijan päälle oli asetettu toinen kortinlukija, eli se oli huomattavasti ulkonevampi kuin alkuperäinen laite, kertoo rikoskomisario Gunnar Golnick Hämeen poliisilaitokselta. Poliisi on takavarikoinut molemmat laitteet. Ei ulkopuolisia lähettimiä Golnickin mukaan laitteet ovat todennäköisesti saman tekijäpiirin asettamia, koska ne olivat asetettuina samaan aikaan ja lähekkäisillä asemilla. Kuinka monen asiakkaan korttitiedot näihin kahteen skimmauslaitteeseen olivat tallentuneet? – Se ei ole vielä selvinnyt. Se on vielä teknisessä tutkinnassa, Golnick sanoo. Poliisin mukaan kyseisinä aikoina asemilla asioineiden ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan siitä, että korttien tunnusluvut tai muut tiedot olisivat joutuneet rikollisille, sillä maksukorttien tiedot olivat tallennettuina skimmauslaitteissa. – Tarkastimme, ettei niissä ole mitään ulkopuolisia lähettimiä. Laitteiden muistit selvitetään Laitteet tutkitaan keskusrikospoliisin rikoslaboratoriossa. – Nyt selvitellään laitteiden muisteista, ovatko ne olleet mahdollisesti aikaisemmin asennettuina jossain muualla, jolloin tulisi johtopäätökseksi se, että korttitietoja on jostain muusta laitteesta kopioituna päätynyt jo maailmalle, Golnick sanoo. Rikoskomisarion mukaan Hämeen alueella skimmauslaitteita ei ole paljastunut vuoteen pariin. – Kyllä niitä joka vuosi jostain päin valtakuntaa tupsahtelee. Asikkalan tapauksessa poliisilla ei vielä ole epäiltyjä.