Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Jättibudjetilla tehty Muumilaakso-sarja on karvas pettymys: Tässä 5 syytä – neljännen jakson järjetön ratkaisu oli viimeinen niitti

Istuin talvilomalla television ääreen jännittyneenä. Uuden Muumilaakso -sarjan ensimmäinen jakso oli tullut katsottavaksi Yle Areenaan. Olen 1990-luvun muumibuumin kasvatti. Tuijotimme Muumilaakson tarinoita -sarjaa koko perheen voimin. Joka jakso nauhoitettiin ja pyöritettiin puhki VHS-kaseteilta. Olisiko uusi sarja vanhan veroinen? Sellainen, jota voisimme katsoa lumoutuneina omien lastemme kanssa? Rahasta sen ei pitäisi jäädä kiinni. Muumilaakso on tehty 21 miljoonan euron budjetilla. Ylen mukaan kansainvälinen jättituotanto "tuo rakastetut muumit nykypäivään". Hienolta se näyttääkin. 3D-animaatio on komeaa ja ääninäyttelijät pääosin hyviä. Lopputulos on silti muumifanille paha pettymys. Alla syyt. Varoitan: luvassa on juonipaljastuksia. 1. Musiikki. Jo sarjan ensimmäiset sekunnit järkyttävät. Englanninkielistä musiikkia! Sitä kuullaankin sitten läpi sarjan. Lapset eivät tajua lauluista sanaakaan ja aikuisellekin ne tuntuvat etäännyttäviltä. Eikö budjettiin mahtunut laulujen suomentaminen? Muutenkin musiikki on sekavaa ja saa ikävöimään Sumio Shiratorin mieleenpainuvia melodioita 1990-luvulta. 2. Kohellus. Muumipeikko nousee jääkalikkana avannosta ja liukuu pitkin rinnettä. Muumipappa leikkaa hattunsa kahtia kirveellä ja liimaa sen yhteen hunajalla. Sekoilua ja irtovitsejä riittää kuin Paavo Pesusienessä. Muumeille ominainen hienovarainen huumori ei saa tilaa. 3. Tökeröt käänteet. Mymmelin talo lähtee jättiläiskilpikonnan matkaan. Nipsu "poistaa merestä tulpan" ja synnyttää jättipyörteen. Yliampuvat käänteet sotivat alkuperäisteoksia ja Muumilaakson omia luonnonlakeja vastaan. 4. Käsikirjoitus. Ensimmäisissä kolmessa jaksossa paketti pysyy vielä jotenkin kasassa, mutta neljännessä lipsahtaa ja pahasti. Muumit päätyvät kelluvaan teatteriin, kuten Vaarallinen juhannus -kirjassa. Siihen yhtäläisyydet Tove Janssonin klassikkoteokseen loppuvatkin. Ei kadonneita lapsia, Nuuskamuikkusen jännittävää tehtävää, Muumipapan näytelmää – teatteri karahtaa takaisin Muumilaaksoon ennen kuin tarina ehtii edes alkaa! Janssonin satu on niin vahva, että on anteeksiantamatonta typeryyttä jättää se käyttämättä. 1990-luvun sarjassa tarinaa vyörytetään kolme jaksoa. Eikö nykykatsojien kärsivällisyyden uskota riittävän niin pitkään? 5. Tunnelma. 1990-luvun muumien kerronta on rauhallista, herkkää ja puhuttelevaa. Nyt tunnelma on levoton. Se on sääli, sillä laadukkaalle ja syvälliselle lastenohjelmalle olisi todella tilausta. Sekavaa kohellusta ovat suoratoistopalvelut jo pullollaan. Mutta ehkä se on sitä "nykypäivää"? Kirjoittaja on toimittaja.