Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Brittisarja rötöstelevistä kaveruksista on väliin täyttä kohellusta, mutta draamakomediassa on tilaa myös tummemmille sävyille

Persaukiset, 2. kausi ☆☆☆☆ Persaukiset -draamakomedian toinen kausi alkaa vauhdikkaasti sirkuksen kulisseissa. Tavoitteena on vohkia helposti ja huomaamattomasti rahaa. Melkoinen fiaskohan siitä seuraa, kuten useimmiten tällä kuuden työväenluokkaisen pikkurikollisen jengillä, joka kasvattaa kannabista ja tekee murtokeikkoja. Tällä kertaa "kaupanpäälliseksi" lähtee vahingossa leijona, mutta porukallahan on jo kokemusta muun muassa ponin ja karppien vohkimisesta. Edellisen kauden päätösjaksossa kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivä Vinnie ( Joseph Gilgun ) jäi gansterille velkaa eikä lopulta auttanut muu kuin lavastaa oma kuolema. Uudet bisneskuviot saavat Vinnien palaamaan elävien kirjoihin. Kaveriporukka pitää huolen Alkujaksot ovat ainakin putkeen katsottaessa jopa hieman rasittavaa kohellusta. Tuntuu, että kierrokset ovat entisestään kasvaneet. Dialogi on tutun nokkelaa, kuten veijaritarinaan kuuluukin. Daniel Brocklehurstin ( Tehdas , Hävyttömät ) ja Vinnien esittäjän Gilgunin luomassa draamakomediassa on harvinaisen onnistuneet hahmot, joilla piisaa ongelmia ja joilla elämän eväät eivät muutenkaan ole kovin kummoiset. Onneksi on kuitenkin hyvä kaveriporukka, joka pitää huolen toisistaan – mutta myös tempaa mukaan hämäräpuuhiin. Keskiössä on Vinnien ja Dylanin ( Damien Molony ) ystävyys, johon omat jännitteensä tuo Dylanin naisystävä Erin ( Michelle Keegan ) poikansa kanssa. Vaikka Dylanin ja Erinin välit menevät poikki, kipinä säilyy. Yhteiskunnallista ulottuvuuttakin Persaukisista löytyy, kuten monista brittisarjoista tuttu luokkajako. Työväenluokkaisen on yhä vaikea ponnistaa ylemmäs, varsinkin, jos tekee aina "paskoja valintoja", toteaa yliopistossa opiskeleva Erinkin. Ylempää luokkaa taas edustaa mainion roolin perverssinä psykiatrina tekevä Dominic West (muun muassa Wire- sarja). Mielenterveysongelmien ohella kipuilua ja hämminkiä kaveruksille aiheuttaa muun muassa muuttuva maskuliinisuus. Ei ole kumma jos ahdistaa. Eikä kohellus tähän lopu, sillä sarjasta on tekeillä myös kolmas kausi. Yle Areena 10.9. alkaen, TV2 5.10. alkaen.