Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Ravintolarajoitusten jatko vasta­tuulessa eduskunnassa: Perustuslaki­valiokunnan mukaan alueitten eroja ei oteta huomioon tarpeeksi

Perustuslakivaliokunta arvostelee hallituksen esitystä ravintoloiden toiminnan rajoittamisesta. Valiokunnan mukaan siinä ei oteta alueiden ja ravintoloiden eroja tarpeeksi huomioon. Perustuslakivaliokunta otti asiaan kantaa torstaina. Se edellyttää lausunnossaan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, että ”rajoitustoimista on säädettävä erityyppisten ravitsemisliikkeiden osalta eriytetysti siten, että rajoitukset ovat välttämättömiä juuri niissä yleisvaarallisen tartuntataudin leviämisen estämiseksi”. Ravintoloiden etujärjestö Mara on tyytyväinen perustuslakivaliokunnan lausuntoon. Maran toimitusjohtajan Timo Lapin mukaan lausunto palauttaa luottamuksen siihen, ettei elinkeinovapauteen ja omaisuudensuojaan voi puuttua kevyesti ja perustelematta. Valiokunta: Rajoitusten oltava oikeasuhtaisia Vaikka ravintoloiden luokittelu eri tyyppeihin on hankalaa, voitaisiin Lapin mukaan ainakin liikenneasemien, hotellien aamiaisravintoloiden ja kahviloiden rajoituksia säädellä eri tavoin. Perustuslakivaliokunnan mukaan laissa on säädettävä, millä edellytyksillä ravitsemisliikkeen on lyhennettävä aukiolo- ja anniskeluaikaa sekä säädeltävä asiakasmäärää. Perustuslakivaliokunta korostaa, että rajoitustoimien pitää olla välttämättömiä ja oikeasuhtaisia. Etenkin alueellinen tilanne tulee ottaa huomioon, kun tartuntojen ilmaantumisluvutkin vaihtelevat 137:sta nollaan. Valiokunnan mukaan lakiehdotus voidaan käsitellä tavallisen lain säätämisjärjestyksessä vain, mikäli sen tekemät valtiosääntöoikeudelliset huomautukset otetaan huomioon. – Emme ole saaneet vastausta hallitukselle ja julkisuudessa esittämäämme kysymykseen siitä, kuinka paljon vahvistettuja koronatartuntoja on ollut ruokaravintoloissa, kahviloissa, liikenneasemien ravintoloissa ja hotellien aamiaisravintoloissa, Lappi muistuttaa tiedotteessa. Lapin mukaan hallitus ja terveysviranomaiset ovat kiertäneet kysymyksen ja siirtyneet käsittelemään sitä, miten koronavirukselle on altistuttu, ja miten koronavirus on levinnyt yökerhoissa ja muussa yöelämässä. – Hallituksen toiminta ja rajoitusten perustelemattomuus on vienyt rajoituksilta hyväksyttävyyden ravintolayrittäjien silmissä. Myöskään yökerhojen osalta emme ole saaneet tietoa, kuinka paljon vahvistettuja koronavirustartuntoja on, Lappi sanoo. Viimeksi rajoitukset tiukkenivat sunnuntain Eduskunnan käsittelyssä on parhaillaan hallituksen esitys, jolla on määrä jatkaa ravintoloita koskevia väliaikaisia muutoksia tartuntatautilakiin. Ne ovat voimassa enää lokakuun loppuun asti, ja hallitus esittää niiden jatkamista helmikuun loppuun. Lain nojalla valtioneuvosto on antanut ja antaa asetuksia, joiden perusteella ravintoloiden aukioloajan, anniskeluajan ja asiakasmäärien rajoituksia sovellettaisiin niillä alueilla, joilla se on välttämätöntä. Viimeksi sunnuntaina epidemian kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla tulivat voimaan lain sallimat tiukimmat rajoitukset. Niiden mukaan anniskelu päättyy kello 22 ja sulkemisaika on kello 23. Asiakkaita saa ottaa vain puolet tavanomaisesta asiakasmäärästä. Nämä muutokset ovat nyt voimassa Pirkanmaan, Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakunnissa.