Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Metsänmyynnistä kertyvät verotulot pitäisi ohjata metsän sijaintikuntaan, ei valtion kassaan

Näinä vaikeina aikoina on tärkeää pitää läheisistämme huolta. Huolta on pidettävä myös siitä, että julkinen sektorimme pysyy toimintakuntoisena tämänkaltaisissa kriiseissä. Julkinen sektori on usein se taho, joka huolehtii meistä kun on vaikeaa. Ei ole väärin, jos sanomme Porin talouden sukeltavan syvälle, eikä pelkästään koronakriisin vuoksi. Niin tulee tapahtumaan suurimmassa osassa Suomen kaupungeista. Pääkaupunkiseutukin on hankalassa tilanteessa, mutta suurimmat taloudelliset haasteet ovat pienemmissä kaupungeissa. Haastavissa tilanteissa on arvokasta esittää ratkaisuja ongelmien kärjistämisen sijaan. Siniset ovat jo aiemminkin esittäneet metsänmyynnin verotuksen muutosta, joka olisi edes pieni apu suurimmissa vaikeuksissa oleville pikkukunnille. Tämä ehdotus ei tietenkään korjaa kaikkea, mutta olisi oikeansuuntainen askel tasa-arvoisempaan kohteluun kuntien kesken. Yksi selitys tälle rahan keskittymiselle on etämetsäomistajien keskittyminen pääkaupunkiseudulle. Aiemmin metsätuloilla rakennettiin tilalle maatilainvestointeja, navettoja, suuleja ja muuta, joilla työllistettiin paikallisia työntekijöitä. Nykyään etämetsänomistajat, joita on siis 64 prosenttia metsänomistajista, asuvat noin 200 km päässä omasta metsästään. He sijoittavat saamansa tulot pörssiin tai asuntoihin alueilla, joissa kysyntää riittää. Koska iso osa päättäjistä asuu pääkaupunkiseudulla, sinne myös valtion kassasta ohjataan avokätisemmin rahaa. Kunta, jossa metsä sijaitsee saa tuloina ainoastaan kuntaveron, joka koostuu mahdollisesti kunnan alueella asuvasta motokuskin saamasta palkasta. Jos metsä sijaitsee Porissa, metsänmyynnistä maksettavat verot ohjautuisivat myös Poriin, asui metsänomistaja sitten missä päin Suomea tahansa. Puukaupasta metsänomistajan saama tulo on pääomatuloa, joka menee suoraan valtion pohjattomaan kassaan. Olisiko nyt sopiva aika pohtia lakimuutosta, jossa puunmyynnin pääomaverot ohjattaisiin metsän sijaintikuntaan? Eli jos metsä sijaitsee Porissa, metsänmyynnistä maksettavat verot ohjautuisivat myös Poriin, asui metsänomistaja sitten missä päin Suomea tahansa. Välttämättä vaikutus ei olisi suuri, mutta varmasti olisi helpotus kuntien vaikeaan taloustilanteeseen. Haluamme tarjota ratkaisuja haukkumisen sijasta, onko hallitus valmis keskustelemaan tästä kädenojennuksesta kunnille? Ari Jalonen Satakunnan Siniset, pj. Marko Järvinen Satakunnan Siniset, vpj.