Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Voisiko tässä hetkessä tehdä itse jotain enemmän oman vanhuksensa eteen? – Kuolema ei häntä pelota, vaan yksinäisyys

Arvostelu eri hoivatilanteista on kovaa. Olisiko siinä mukana hitunen omantunnontuskaa? Mietin, omalla kohdallani, haluaisinko jossain vaiheessa maata päiväkaudet vaipoissa tietämättä maailman menosta mitään. En haluaisi, eikä varmaan kukaan muukaan. Joskus vaan on pakko. Myös laitospainotteiselle hoivalle olisi saatava järkevä kustannustaso. Tuskin kukaan hyväksyy hoivatason laskua, mutta päivähinta on jo nyt niin korkea, että jotain muutosta on tehtävä. Hinnan pitäisikin määräytyä hoidettavan kuntoisuuden mukaan, ei seinien. On selvää, että mitä huonompi kunto sitä enemmän tarvitaan hoitoa. Sitä ei kukaan kiellä. Kun vanhus kuolee laitoksessa vaikkapa koronan saattelemana, alkaa kova arvostelu. Usein mediankin kautta, aivan kuin laitos olisi tahallaan tilannut viruksen. Olen monesti kuullut vanhan ihmisen toivovan pääsyä täältä taivaan kotiin, vaikka ei olisi vielä kovin sairas eikä edes hoidossa laitoksessa. Hänellä on kova ikävä poisnukkuneita läheisiään. Kuolema ei häntä pelota, vaan yksinäisyys. Hän tarvitsee myötätuntoa ja rakkautta kuten jokainen meistä. Negatiivisuuden sijaan kannattaakin miettiä, voisiko tehdä itse tässä hetkessä jotain enemmän oman vanhuksensa eteen. Olen varma, että se kantaa tekijää paremmin kuin kasvun ja tehon perässä juoksu. Poissa silmistä, poissa sydämestä on huono yhtälö, joka syö omaisenkin psyykeä. Olisiko syytä järjestää vanhusten päiväkoti eli yöksi kotiin kuten lapsetkin. Surusilmäisiä vanhuksia katsellessa omatunto soimaa. Maailman onnellisimman kansan titteli edellyttää, että pitää kantaa eikä pudottaa. Kivet on heitetty, jossain vaiheessa on aika kerätä ne, ja laittaa kädet kyynärpäitä myöden ristiin. Pirjo Koivukorpi Merikarvia