Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Lankosken meteoriittimysteeri jatkuu – outo möykky osoittautui ankaksi, mutta jotain saattaa vedenpohjaan kätkeytyä

Minkä Jori Tarkkio näki sinkoutuvan kovalla voimalla veteen Merikarvian Lankoskella 2. elokuuta 2019? Mikä nosti puolentoista metrin korkuisen vesipatsaan Tarkkion mökkilaiturin lähelle? Tämä pysyy edelleen arvoituksena. Sukeltaja löysi syyskuussa 2019 magneetin avulla veden pohjasta pienen, sinisävyisen kappaleen. Seuraavissa sukelluksissa pohjasta nousi vielä pienempiä vastaavia murusia. Näiden Tarkkio arveli olevan osa meteoriittia, joka olisi pirstoutunut kappaleiksi veteen osuessaan. – Se oli ankka. Merikarvialainen kivien tuntija Joel Dyer tutki kappaletta ja sanoi, että tämä ei hänen mielestään ole tullut taivaalta, Tarkkio harmittelee. Amatöörimineralogiksi itseään tituleeraavan kiventyöstäjä Dyerin mukaan meteoriitin varma tunnistaminen on mutkikas prosessi. Tarkkion tuomasta kappaleesta oli kuitenkin helppo päätellä heti, että se ei ollut avaruuden peruja. – Minulle tuodut näytteet olivat selvästi erittäin pitkälle hapettunutta rautaseosta, kerroksista ja haperaa höttöä. Paljasta metallia ei enää juuri ollut, joten ne eivät olleet mitään meteoriittitavaraa, Dyer kertoo. Ominaispainon punnitseminen ja nopea mikroskoopilla tutkiminen riittivät asian toteamiseen. – Jos olisi löytynyt kunnon metalliseosta, olisimme tehneet happosyövytystestin. Sen perusteella olisi positiivisessa tapauksessa tullut näkyviin meteoriitille tyypillinen kidekuvio, Dyer jatkaa. Tämän jälkeen olisi pitänyt tehdä vielä kemiallinen analyysi, jonka perusteella alkuainepitoisuudet olisivat selvinneet, ja mahdollisesti isotooppitesti. Havaintopaikalle tuli myöhemmin uudelleen sukeltaja, joka haki yli kolmen tunnin ajan jälkiä taivaalta sinkoutuneesta kappaleesta. Mitään ei Tarkkion mukaan löytynyt, eikä pohjassa ollut mitään sellaista kohtaa, johon jotain näyttäisi pudonneen. – Olen varma siitä, mitä näin. Mikä se sitten oli, sitä en tiedä. Jotain sinne pohjaan saattaa olla kätkeytyneenä. Dyerin mukaan löytäminen voi olla hyvin vaikeaa. – Jos vesi on yhtään sameata, sinne sedimentteihin se uppoaa.