Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Maanpuolustus ei ole tasa-arvokysymys – naisia tarvitaan huollon tehtävissä

Viime aikoina on paljon puhuttu maanpuolustuksen tasa-arvoisuudesta. Kun liikkuu kirkkomaillamme, voi todeta, että valkoisten ristien alla on 90 000 miestä ja 350 naista. Tasa-arvo ei siis kovin tarkkaan ole toteutunut Isänmaan puolustuksessa. Mutta asiaa on tarkasteltava kokonaisuutena. Pienen maan puolustuksen kannalta ainoa olennainen seikka on pitää kansakunta hengissä ja maa itsenäisenä. Kaikki muu on sivuseikka. Edellinen, vastuullinen puolustusministeri Jussi Niinistö torjui kaikki haihattelut maanpuolustuksen ”tasa-arvoistamisesta”. Jos asevelvollisuudessa mennään senttikin tasa-arvon suuntaan, koko asia romuttuu. Siksi ainoa toimiva malli 2000-luvullakin on nuorten miesten pakollinen asevelvollisuus ja reserviin kuuluminen 60-vuotiaaksi asti. Miten sitten naiset voivat osallistua Isänmaamme puolustamiseen, mainitaanhan tästä perustuslaissakin? Tietenkin siten, että perustetaan uudistettu Lottajärjestö. Lotat koulutettaisiin ja he toimisivat suunnilleen samoissa tehtävissä kuin Lotta Svärd lakkauttamiseensa eli vuoteen 1944 saakka. Näitä tehtäviä uudessa järjestössä olisivat lääkintä- ja taloushuolto, viestitys ja it-palvelut sekä monet muut ei-aseelliset tehtävät. Sanon, että naiset ovat paljon kätevämpiä it-asioissa. Onhan meillä ollut nyt naisten vapaaehtoinen asepalvelus 30 vuoden ajan. Naisia on upseereina ja he ovat hyvin suoriutuneet tehtävistään. Mutta otan Lottajärjestön malliksi siitä, että naiset pääsääntöisesti olisivat huollon eri tehtävissä tulevaisuudessa. Huolto ei ole mitään vähäpätöinen asia. Napoleonia siteeraten sanon, että ellei huolto toimi, mikään ei toimi. Tasa-arvo on kallis asia, mutta järkeäkin saa käyttää. Antti Pekola Pori