Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Star Wars tappaa liikaa hyttysiä

Jouluna moni käy katsomassa uuden Star Wars -elokuvan, niin aion minäkin. Star Wars: Episode IX – The Rise of Skywalker päättää monipolvisen saagan, ainakin toistaiseksi. Uusi elokuva on hulppea kaikin tavoin: pituutta 2 h 35 min, erikoistehosteita ennennäkemätön määrä, iso liuta asiansa osaavia näyttelijöitä, loppuun asti hiottu tarina, katsojille tuttu merkitysuniversumi ja niin edelleen. Puhumattakaan satoihin miljooniin dollareihin yltäneestä budjetista, jolla ohjaaja saa katsojien eteen mitä ikinä haluaa. Tähtien sotaa jo 1970-luvulta asti seuranneena olen ollut pettynyt uusiin Star Wars -elokuviin. Suuria asioita kuvataan huonosti, pieniä huomattavasti keskittyneemmin. Galaktinen sotakuvaus on muuttunut ohueksi kuin kärpäspaperi. Kuolema on menettänyt merkityksensä. Sillä ei ole enää luonnollista saati eeppistä arvoa. Oletko koskaan tappanut kerralla ison määrän hyttysiä kärpäslätkällä? Vaikka saisit hengiltä lähes kaikki, eloonjääneet eivät lähde pakoon peloissaan vaan jatkavat elämäntehtäväänsä, veren etsimistä ja imemistä. Itikat tulivat mieleeni kaksi vuotta sitten, kun katsoin poikieni kanssa Porin Finnkinossa The Last Jedi -elokuvaa. Prinsessa Leian johtamat joukot survottiin kuolettavan sihdin läpi uudelleen ja uudelleen. Monen ylvään sankarikuoleman jälkeen kapinallisten säälittävät rippeet kokoontuivat punaisen hiekan keskelle. Henkilöt käyttäytyivät elokuvan loppuun asti kuin hyttyset, joille kuningatar oli tärkein. Kuoleman alasajo oli täydellistä Rogue One -elokuvassa (2016), muinaiskreikkalaisen tragedian toisinnossa, jossa kaikki henkilöt kuolivat. Eipä jäänyt ketään kitumaan! Aristoteles opetti Runousopissaan (335 eKr.), että teatterinäytelmän henkilöiden suuret kärsimykset puhdistaisivat katsojien tunteita katarttisesti parempaan suuntaan. Aristotelesta enemmän Star Wars -ohjaajat J. J. Abrams ja Rian Johnson seuraavat kuitenkin katsojien mieltymyksiä mittaavia algoritmeja. Nehän ohjaavat nykyisin kaikkea viihdeteollisuutta Spotifysta lähtien. Hyönteisille populaation joukkotuho ei ole samanlainen järkytys kuin ihmisille. Sitä vastoin oikealle ihmiselle kuolema on aina järkytys, joukkokuolema taas massiivinen järkytys. Tämän järkytyksen eeppistä voimaa ei pitäisi väheksyä, vaikka algoritmit kertoisivat muuta. Haluaisin Tähtien sodan ja monen muunkin nykyelokuvan hyttysperspektiivin laajentuvan inhimilliseen suuntaan. Muusta realismista puhumattakaan.