Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Eurovaalitulos Eurovaalikone Satakunta Urheilu MM-kiekko Näköislehti Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Vain puolitoista tuntia kestänyt visiitti päättyi käännytykseen – Hurjaa ylinopeutta ajanut kaahari sai porttikiellon Suomeen

Poliisipartio tavoitti Sodankylän pohjoispuolella Nelostiellä perjantaina iltapäivällä kovaa ylinopeutta ajaneen kuljettajan, kertoo Lapin poliisi tiedotteessaan. Nopeutta autolle mitattiin 163 kilometriä tunnissa alueella, jossa nopeusrajoitus on 100 kilometriä tunnissa. Autoa kuljetti ulkomaalainen mies joka oli tullut Suomeen vain 1,5 tuntia aiemmin. Miehen ylinopeus oli poliisin mukaan sen verran kova, että miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Sen lisäksi, että mies vastaa tekosistaan aikanaan käräjäoikeudessa. hänet käännytettiin samantien takaisin kotimaahansa. Miehelle määrättiin kaksi vuotta maahantulokieltoa.