Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Rinteen eron syyt lakaistiin kansanvallan maton alle – onko palapelin puuttuva pala sellainen, josta yksikään puolue ei halua puhua?

Tiedätkö, minkä konkreettisen sanan tai teon vuoksi pääministeri Antti Rinteeltä (sd.) lähti keskustan luottamus? Ei moni muukaan. Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä kiteytti Ylen haastattelussa, että ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta "tästä palapelistä puuttuu jokin ratkaiseva pala". Kaikesta päättäen pala on sellainen, että puhuminen siitä ei ole eduksi keskustalle eikä sdp:lle. Riidan keskellä osapuolia yhdisti halu lakaista tapahtunut maton alle ja katsoa pakonomaisesti eteenpäin. Tavallisesti korkean poliitikon jouduttua eron partaalle kaikki etsivät "savuavaa asetta" eli selvää väärää tekoa tai todistetta, joka aukottomasti osoittaisi syyn potkuille. Pääministeri Anneli Jäätteenmäellä (kesk.) oli presidentinkansliasta vuodetut faksinsa ennen kuin sdp osoitti ovea. Kun Britanniassa syrjäytettiin keväällä pääministeri Theresa Maytä , draaman ratkaisevat puheenvuorot käytettiin parlamentin istunnossa tv-kameroiden edessä. Yhdysvalloissa presidentti Donald Trumpin erottamisesta pidetään kuulemisia ja tutkimuksia kuukausia, jopa vuosia. Rinteen alamäki tuli julkiseksi perjantaina. Maanantaina keskusta ilmoitti henkilökohtaisen luottamuksen menneen yksilöimättä syytä – taikasana oli taas kerran "kokonaisarvio". Tiistaina Rinne vei erokirjeen, ja keskiviikkona alettiin sovitella pääministeriksi kohtuullisen kokematonta seuraajaa, joko Sanna Marinia tai Antti Lindtmania . Salailu oli alkanut jo siitä, että ministeri Sirpa Paatero (sd.) jäi eron hetkellä sairauslomalle. Sairaus ilmeisesti esti täydellisesti puhumisen ja kirjoittamisen tapahtuneesta. Onko pääministerin vaihtaminen pikkujuttu, jonka taustoista ei tarvitse tuoreeltaan keskustella eduskunnan suuressa salissa? Tiistain iltapäivälle kaavailtu välikysymyskeskustelu peruttiin, kun Rinne oli eronnut ennen sitä. Torstaina ilmeisesti puhutaan jo hallitustunnustelujen etenemisestä. Onko puoluejohtajilla velvollisuus puhua totta vain toisilleen eikä kansalle? Eduskunnan tai kansan luottamusta Rinteeseen ei mitattu, vaan yhden hallituspuolueen luottamus ratkaisi. Sdp:n ja keskustan kiistassa ei ole moraalisia voittajia. Kumpikin on halunnut kabinettipeliä avoimen välienselvittelyn sijasta. Edes asiantuntija ei voi täysin ymmärtää, mihin Rinne kaatui. Mielipiteitä ja perusteluja on keksitty ansiokkaasti, ja moni on toki eri syistä tyytyväinen lopputulokseen. Jopa Rinteen "oman oikeusturvansa takia" vaatimat kirjalliset perustelut olivat ylimalkainen meili. Keskustan perustelu sisälsi vain napakan poliittisen näkemyksen toimintakyvystä, luottamuksesta ja uskottavuudesta – eli kokonaisarvion. Keskustan puheenjohtaja Katri Kulmuni perusteli asioita kehäpäätelmin. Rinne eroaa, koska ei nauti koko hallituksen luottamusta. Uusi pääministeri? Hänen on nautittava koko hallituksen luottamusta. Käteen jää selitys, että Rinne erosi, koska keskusta niin halusi ja sdp päätti uudistaa kasvojaan pakon edessä. Voi politiikkaa näinkin tehdä, mutta avointa parlamentarismia enemmän tämä haisee lehmänkaupalta. Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja.