Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Nämä ”seksinuket” katsomossa voivat viedä jalkapalloseuralta jopa kotistadionin

Seksinuket katsomossa voivat aiheuttaa korealaiselle jalkapalloseuralle FC Soulille jopa oman stadionin menettämisen. Asiasta kertoo uutistoimisto AP, jonka jutun on julkaissut sivuillaan esimerkiksi brittilehti The Guardian . FC Soul pelasi Kwangjunia vastaan 66 000 katsojaa vetävällä stadionilla, jonka lehtereille ei koronavirusepidemian vuoksi päässyt yleisöä. Sen sijaan katsomoon oli tuotu kolmisenkymmentä nukkea, joita katsojat pitivät seksinukkeina. Seura syytti tapahtuneesta nuket toimittanutta yritystä ja sanoi joutuneensa sekaannuksen uhriksi. Yritys puolestaan selitti asiaa sanomalla, että kyseiset nuket olivat mallinukkeja Kannattajiin selitykset eivät uponneet. He kyseenalaistivat sen, että missään toimituksen vaiheessa kukaan ei olisi kiinnittänyt asiaan huomiota. BBC:n aiemman jutun mukaan osa nukeista mainosti seksisivustoja, vaikka pornografia on Etelä-Koreassa kiellettyä Tapaus on viety kurinpitoon ja seuraa uhkaavat noin 3 650 euron sakot tai pistemenetys. Myös mainehaitoista rankaisemista harkitaan, sillä Korean liigalla on ollut poikkeuksellisen paljon katsojia, kun valtaosa muista sarjoista on ollut yhä koronaviruksen takia tauolla. Seuraukset saattavat nousta vielä kovemmiksi. The Guardianin jutun mukaan stadionin omistaja nimittäin on ilmoittanut, että vuokrasopimuksen mukaan kaikkeen mainostamiseen tarvitaan lupa. Kun lupaa ei ole kysytty, joukkuetta uhkaa häätö stadionilta, jolla joukkue on pelannut vuodesta 2004 asti. Joukkue pyysikin keskiviikkona jo toistamiseen anteeksi tapauksen takia. Seura ilmoittaa tarkastavansa sisäiset menettelytapansa, jotta virheet eivät toistuisi ja toivoo myös poliisin ottavan asian tutkittavakseen.