Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Kuorma-auto ajoi henkilöauton perään 8-tiellä Kellahdella – yksi loukkaantunut

Kuorma-auto ajoi valtatie 8:lla Porissa henkilöauton perään perjantaina alkuiltapäivästä. Henkilöauto oli kääntymässä Kellahden suuntaan törmäyksen sattuessa. Kuorma-auto suistui tilanteessa ojaan. Siinä olleet kaksi henkilöä eivät loukanneet itseään. Henkilöautossa oli ainoastaan kuljettaja. Autoa jouduttiin leikkaamaan jonkin verran hänen saamisekseen ulos. Kuljettaja loukkaantui kolarissa, mutta vammojen vakavuudesta ei ole toistaiseksi tietoa. Valtatie 8 jouduttiin sulkemaan onnettomuuden pelastus- ja raivaustöiden vuoksi. Nyt liikenne kulkee taas normaalisti. Satakunnan pelastuslaitos sai hälytyksen onnettomuuspaikalle kello 13.08.