Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Toimittajamme ajoi Uudellemaalle juuri ennen sulkupäätöstä: keskiviikkona liikenne oli vielä vilkas maakuntarajalla, mutta Helsinki oli lähes autio

Joku on hylännyt maastopyörän Kauppatorille. Torikojuista on avoinna enää pieni kebabkioski, jolla kukaan ei käy. Havis Amanda palelee kääntäessään katseensa lähes autiolta Esplanadilta merelle. Vain yksinäinen skeittaaja ja satunnaisia kiireisiä askeltajia on liikkeellä. Korona-Helsingistä on tullut autojen kaupunki. En olisi kuvitellut kirjoittavani juttua, jossa kerron käynnistäni Uudellamaalla. Me muiden maakuntien asukkaat käymme siellä tämän tästä: kokouksissa, tilaisuuksissa ja tapaamassa tärkeitä pääkaupunkilaisia henkilöitä. Keskiviikkona 25. maaliskuuta 2020 tein tutun matkan kuitenkin toistaiseksi viimeistä kertaa. Samana iltana pääministeri Sanna Marin (sd.) ja hallituspuolueiden ministerit kertoivat tiedotustilaisuudessa, johon toimittajat eivät voineet osallistua enää kuin etäyhteyksillä, että liikkuminen Uudeltamaalta muihin maakuntiin ja muista maakunnista Uudellemaalle kielletään. Kielto on kova ja perusoikeuksien kannalta hankala. Se on käsiteltävä perustuslakivaliokunnassa ja hyväksyttävä eduskunnassa. Silti se on totta: Uusimaa on päätetty sulkea viikonlopuksi ja eristää muusta Suomesta poliisin ja puolustusvoimien valvontatoimin. Vielä keskiviikkona tien päällä elettiin kuten ennenkin. Autovirta soljui maakuntarajan yli molempiin suuntiin. Autoja kulki kuin tavallisen arjen malliin Olen tyytyväinen, että päätin lähteä keskiviikkona hakemaan kaikki tavarani Helsingistä. Kiellon astuttua voimaan joutuisin varautumaan poliisin kohtaamiseen arsenaalilla selityksiä matkani välttämättömyydestä ja sen liittymisestä työhöni, joka varmaan poliisinkin mielestä – nyt sormet ristiin – lukeutuu yhteiskunnalle kriittisiin aloihin. Sitten viime kädessä poliisi päättäisi kohtaloni ja mihin suuntaan matka siitä jatkuu. Vastaavista tilanteista sain takavuosina Venäjän kirjeenvaihtajana tarpeeksi. Olkoonkin, että sikäläinen mielivaltainen poliisi pelotti. Kukapa olisi uskonut, että kansanterveyden vuoksi sisäisen liikkumisen kontrollia tarvittaisiin kotimaassa. Tähän on tultu. Helppoa siitä ei tule. Vielä eilisiltana autoliikenne Helsingistä ulos oli vilkasta Tampereelle ja edelleen pohjoisemmaksi johtavalla moottoritiellä, kolmostiellä. Autojen määrää katsoessa ei juuri huomannut eroa tavalliseen arki-iltaan. Ehkä moni kaltaiseni oli lähtenyt asioilleen Helsingin ja maakunnan välillä, kun vielä siihen on mahdollisuus. Matkalla näkyi melko paljon rekkoja, mutta ei ällistyttävää määrää. Yksi vihreä armeijan kuormuri osui silmiin. Muuten ajoimme tutusti mittarivirheen verran ylinopeutta satasen talvirajoituksilla, vaikka tänä vuonna ei ollut Etelä-Suomessa talvea. Moni unohti pitää turvavälin, sanan alkuperäisessä merkityksessä. Uudenmaan rajalla ei ole mitään Uudenmaan ja Kanta-Hämeen raja on vain tavallinen kaksikielinen kyltti moottoritien suoralla. Kaksi kaistaa on toiseen suuntaan ja kaksi toiseen. Passintarkastuspisteitä tai valvojankoppeja suomalaisella maakuntien rajalla ei ole. Tämä on vapaa maa. Täällä on aina tai ainakin koko elinikäni saanut liikkua vapaasti. Maakuntien raja ei ole ollut arjessa tuntuva tekijä vaan hallintotekninen juttu. Kun Kanta-Häme alkaa, koen saman tunteen kuin vuosikymmeniä sitten Georg Ots -laivan lipuessa Tallinnan satamasta kohti kotia. Tänne jää paljon tärkeää ja hienoja ihmisiä. Elämä jatkuu, eikä ole mitään käryä, koska pääsen takaisin ja pääsenkö. Sitten kuuntelen tuoreimpia tartuntatietoja ja koronaviruksen aiheuttamia kuolinuutisia. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n alueella kaksi on menehtynyt koronasairauteen, Kanta-Hämeen keskussairaalassa yksi. Olen tullut ajaneeksi juuri näiden maakuntien läpi. Uhkakuvien keskellä niissä näytti jatkuvan myös elämä. Hämeenlinnassa Tiiriön Prismassa hyllyt notkuivat ja ihmisiä kulki harvakseltaan täyttämässä kärryjä. Paluumatkalla läheisellä huoltoasemalla keittiö oli vielä auki. Henkilökunta kiersi pyyhkimässä harvaan aseteltuja pöytiä. Yhdessä nurkassa istui muutama nuori mies Hesburgerin pillijuomia nauttimassa, vähän kauempana vanha mies yksinään tuijottamassa eteensä. Nuoret naiset kävivät hakemassa ruokaa paperipussissa. Kriisiajaksi tarjotaan myös palvelua, jossa ruoka-annos tuodaan suoraan autoon. Hyvästi tuntien istuminen, että tapaisi helsinkiläisiä Asun työni vuoksi kahdessa kaupungissa. Varsinainen kotini on Tampereella ja työasunto Helsingissä. Viime kuukausina merellinen Helsinki on vetänyt puoleensa arkisin, sillä pääosa valtakunnallisista uutisista tapahtuu siellä – ja työasunto on muuttunut toiseksi kodiksi, kun vietän siellä useita päiviä viikosta. Kaltaisiani ihmisiä on Suomessa paljon. On puhuttu pääkaupunkiseutulaisista ja heidän mökeistään landella, mutta yhtä hyvin kyse voi olla siirtymästä hämäläisen Riihimäen ja uusmaalaisen Hyvinkään välillä. Ongelma ei todellakaan ole vain helsinkiläisten. Meillä muista maakunnista tulevilla on paljon asiaa pääkaupunkiin. Jos Suomi ei olisi niin pääkaupungin keskusvirastojen ja pääkonttorien, lentokentän ja laivayhteyksien varassa, viruskin leviäisi hitaammin. Nyt on oikea aika sanoa se ääneen. Muiden maakuntien asukkaat pitävät helsinkiläisten kanssa yleensäkin mieluiten videopalavereita. Tuntikausien istuminen junassa ja autossa ei ole herkkua. Pääkaupunkilaisille liikkuminen kokousten vuoksi on kuin ylämäkeen menoa. Parhaiten se onnistuu yleensä kevätretken verukkeella. Nyt turhat ja turhemmat retket on jätettävä väliin. Kukaan ei tiedä, kuinka pitkäksi aikaa. En uskalla arvata. Liikutun, kun kaupungintalon ja presidentinlinnan katolla liehuu siniristilippu. Sitten huomaan suurlähetystön liehuttavaan edelleen myös Ruotsin sinikeltaista. Viimeinen ateria Hämeenlinnassa – toistaiseksi Helsingistä on tullut hiljaisempi ja kylmempi ilman muista maakunnista rullaavaa työmatkaliikennettä ja ulkomaisia matkailijoita. Punavuoren ravintolakaduilla kiertelee tuuli. Senaatintorin vuokrapyöriin ei kukaan koske. Ruotsinlaivat näyttävät ylisuurilta tyhjien terminaalien takana. Rautatieasemalta lähtee vielä joitakin junia. Otan kuvan Kanta-Hämeen rajakyltistä ja ympäröivästä tyhjyydestä. Ylikypsä possu vihdoin hämäläisellä ABC:llä maistuu kielletyltä hedelmältä. Jotenkin lopulliselta. Kirjoittaja on Lännen Median yhteistuotannon päätoimittaja, joka asuu Tampereella ja Helsingissä sekä työskentelee molemmissa.