Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Karhu HT saa porilaisvahvistuksen Mestiksestä – Henri Keskilohko siirtyy Suomi-sarjaan: ”Nyt on aika kääntää elämässä vähän uutta sivua”

Porilaishyökkääjä Henri Keskilohko on tehnyt yksivuotisen sopimuksen jääkiekon Suomi-sarjassa pelaavan Karhu HT:n kanssa. Keskilohko, 25, on Ässien kasvatti ja pelannut viime vuodet Mestiksessä SaPKon riveissä. – Kyseessä on meidän mittapuullamme kova sopimus, Karhu HT:n urheilutoimen johtaja Niko Palonen sanoo. – Olemme halunneet Henrin jo monta vuotta takaisin kotiin. Hän on pelillinen johtaja ja kokenut pelaaja, jollaista jokainen joukkue tarvitsee. Keskilohkon Mestis-ura jää samalla taakse. – Nyt on aika kääntää elämässä vähän uutta sivua. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ne pelit [Mestiksessä] on ainakin tältä erää pelattu, Keskilohko kertoo. Syyskuussa odottaa toinen elämänmuutos, sillä silloin Keskilohkon on määrä valmistua fysioterapeutiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulusta. – Toivon mukaan tulen tekemään fysioterapeutin töitä täällä Porissa, Keskilohko sanoo. Karhu HT:n paitaan Ässien kasvatti sanoo pukeutuvansa hyvillä mielin, vaikka sarjataso putoaakin. – Siellä on hyvä porukka kasassa, ja eipähän tule vapaa-ajalla liian tylsää. On se kuitenkin mukavaa jatkaa jääkiekon pelaamista, Keskilohko kommentoi.