Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo haluaa päivittää sosiaaliturvan kestämään myös kriisiajat: ”Perustulo tarjoaa turvaa äkillisissä muutoksissa"

Vihreiden puheenjohtaja, sisäministeri Maria Ohisalo nosti puoluevaltuuskunnan puheessaan lauantaina esiin kaikille yhtäläisen perustulon tärkeyden turvana äkillisissä elämäntilanteen muutoksissa. Vihreiden puoluevaltuuskunta kokoontui etäyhteyksillä lauantaina. – Perustulo maksetaan automaattisesti, joten sen saamiseen ei liity byrokratiaa, eikä se ruuhkauta järjestelmää kriisitilanteen koittaessa. Ohisalon mukaan korona-aikana on otettu askelia kohti perustuloa esimerkiksi tarjoamalla myös yrittäjille työttömyysturvaa ja poistamalla työttömyysturvasta omavastuuaika.Lomautettujen tilannetta on helpotettu esimerkiksi niin, että lomautuksen aikana on mahdollista opiskella. Ohisalon mukaan samalla tiellä on jatkettava. – Suomalainen sosiaaliturvajärjestelmä on aikojen kuluessa kasattu tilkkutäkki, jonka palasten väliin jäävistä rei’istä tippuu helposti. Meidän on aika päivittää se uudelle vuosituhannelle ja kestämään myös kriisiaikoja. Elvytystoimilla voidaan vastata kolmoiskriisiin Ohisalo korosti, että yhteiskunta on niin haavoittuva kuin sen heikoimmassa asemassa olevat ovat. Hänen mukaansa tarvitaan suuria valtion tukitoimia, kun lähes puoli miljoonaa suomalaista on jo yt-neuvotteluiden piirissä ja lomautettuja on jo kuusinumeroinen luku. Ohisalon mukaan nyt ei ole leikkauslistojen aika, vaan tarvitaan elvytystoimia, joilla Suomi rakennetaan uudelleen. – Uudelleenrakennus on tehtävä niin, että yhteiskunta kestää kriisejä ja on ekologisesti kestävällä pohjalla. Vihreiden puheenjohtajan mukaan koronakriisi on osoittanut, että Suomi pystyy yhteiskuntana päättäväisiin toimiin. Hänen mukaansa samaan on pystyttävä ilmastonmuutoksen torjunnassa. Elvytystoimilla voidaan Ohisalon mukaan vastata samaan aikaan ilmaston, talouden ja pandemian kolmoiskriisiin. Pyöräilyä, raideliikennettä ja kotien energiaremontteja Kestävän tulevaisuuden rakentamisessa on Ohisalon mukaan monia vihreitä ratkaisuja. Hän kiitti vihreitä kuntapäättäjiä, että nämä ovat kotikaupungeissaan olleet edistämässä raidehankkeita. Tampereella uuden ratikan liikennöinti alkaa ensi vuonna ja Turussa päätettiin tällä viikolla jatkaa raitiotien eli turkulaisittain "raitsikan" suunnittelua. Helsingissä ja Espoossa rakennetaan parhaillaan pikaraitiotien Raide-Jokerin kiskoja ja Vantaallakin on aloitettu pikaraitiotien suunnittelu. – Tätä hyvää kehitystä on myös valtiovallan tuettava luomalla aidot kannustimet joukkoliikenneinfrastruktuurin kehittämiseen. Ohisalon mukaan koko Suomen rataverkkoa on kehitettävä ja tavoitetason on oltava riittävän kunnianhimoinen. Hänen mukaansa kaikki sellaiset raidekorjaushankkeet, jotka tänä vuonna voitaisiin toteuttaa, on myös toteutettava. Ohisalo myös puhui myös kunnianhimoisesta kävelyn ja pyöräilyn edistämisen paketista, niin että työ- ja vapaa-ajan liikkuminen olisi kaikille sujuvampaa, ja samalla saataisiin myönteisiä terveysvaikutuksia. Autoilussa Ohisalo piti biokaasuautoja erinomaisena ratkaisuna maaseudulla ja sähköautoja kaupungeissa. Ohisalosta elvytystoimilla voidaan vauhdittaa liikenteen murrosta esimerkiksi tankkausasemia ja latauspisteverkkoa kehittämällä. Energiaremonteilla voidaan Ohisalon mukaan auttaa niin kerros-, rivi- kuin omakotitaloissakin asuvia ihmisiä pienentämään lämmityskulujaan ja osallistumaan ilmastotalkoisiin. – Tähän päästään luomalla taloudellisia kannusteita niin taloyhtiöille, kunnille kuin yksityisille toimijoillekin. Lisää kouluavustajia Kun Suomea nostetaan taas jaloilleen, Ohisalon mukaan myös panostukset kulttuuriin ovat tärkeitä, koska ne lisäävät tutkitusti ihmisten koettua terveyttä ja hyvän elämän kokemusta. – Juuri nyt pitää satsata siihen, että erityistä tukea ja erityisopetusta tarvitsevat oppilaat pysyvät kelkassa myös poikkeusaikoina. Tämä ei onnistu ilmaiseksi, vaan edellyttää koulujen avustajamäärän lisäämistä. On hyvä muistaa, että laadukkaalla ja hyvin resursoidulla varhaiskasvatuksella, perusopetuksella ja korkeakoulutuksella ei ainoastaan turvata ihmisten tulevaisuutta, vaan vahvistetaan koko yhteiskunnan kestävyyttä hyvinä ja huonoina aikoina. Nyt on Ohisalon mukaan oikea hetki panostaa esimerkiksi jatkuvaan oppimiseen ja korkeakoulujen aloituspaikkamäärien lisäämiseen. "Seurantasovellusten tietoturva varmistettava" Ohisalon mukaan nyt joudutaan samaan aikaan punnitsemaan epidemian tilannetta ja rajoitustoimien taloudellista ja inhimillistä hintaa. Hän muistutti, että muun muassa hoitajat, kaupan kassat ja poliisit joutuvat saattamaan itsensä vaaraan yhteiskunnalle välttämättömissä tehtävissä. Toisaalta rajoitustoimet itsessään kuormittavat ikäihmisten jaksamista ja pahentavat monien yksin asuvien yksinäisyyttä. – Yhteiskunnassa on myös heitä, joilla ei ole kotia, johon eristäytyä. Ohisalosta on selvää, että Suomen testauskapasiteettia on roimasti nostettava ja eri rajoitustoimien tarkoituksenmukaisuutta on arvioitava sen mukaan, mikä toimii ja mikä ei. – Kännykkään asennettavalla seurantasovelluksella olisi suuri potentiaali tartuntaketjujen selvittämisessä. Ennen sellaisen käyttöönottoa sovelluksen tietoturvasta ja kansalaisten yksityisyyden suojasta on oltava täysi varmuus. Ohisalon mukaan Suomi on nyt asteittain siirtymässä laajoista rajoitustoimista kohti ajattelua, jota voi kuvailla neljällä sanalla: “testaa, jäljitä, eristä ja hoida”. Sisäministeri kehotti ihmisiä vielä malttiin, sillä kaikkia rajoituksia ei voida purkaa kerralla.