Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Koronavirus saattaa sekoittaa yliopistokiekkoilijoiden kuviot – Antti Tuomiston tulevaisuus on kysymysmerkki: ”Varmuutta minulla ei ole mistään”

Koronatilanne saattaa sekoittaa isosti yhdysvaltalaisyliopistoihin pyrkivien urheilijanuorukaisten elämää. Yksi näistä henkilöistä on porilainen jääkiekkoilija Antti Tuomisto . Nykysääntöjen mukaan Tuomisto ei saa pelata yhtään ammattilaisottelua jääkiekkoilijana, että hän pääsee stipendin kanssa pelaamaan yliopistojääkiekkoa. Tästä syystä puolustaja pelasi koko viime kauden A-Ässissä, eikä patapaitojen edustusjoukkueessa. Tuomiston tarkoituksena on ollut aloittaa syksyllä yliopistoura University of Denverissä, ja luonnollisesti tavoitella opintojen ohella ammattilaisuraa NHL:ssä. Nyt Yhdysvalloista on kuitenkin kuulunut viestiä, että ainakin osa yliopistoista aikoo pitää koko seuraavan lukukautensa etäopiskeluna. Koronatilanne on maassa edelleen vakava, eikä taudin jyllääminen ole osoittanut pysähtymisen merkkejä. Tuomisto elää tällä hetkellä osittain kysymysmerkkien alla. – Minulla ei ole mitään tietoa siitä, miten tässä tullaan nyt etenemään. Heinäkuun puolivälin paikkeilla pitäisi tulla lisätietoa asioihin, mutta sitä ennen minun on vaikea ennustaa tulevaisuutta, Tuomisto sanoo. – Edelleen ajatuksenani on mennä pelaamaan jääkiekkoa yliopistoon, jos se vain on mahdollista. Katsotaan nyt, millaisia ohjeita saamme. Vaihtoehtoja suhteellisen vähän Tuomiston seuraava askel prosessissa olisi saada viisumi Yhdysvaltoihin. Senkään saaminen ei ole nykytilanteessa automaattista. – Varmuutta minulla ei ole mistään. Seuraava askel olisi tosiaan saada se viisumi ja hoitaa kuntoon kaikki siihen liittyvät kuviot. Jos Tuomisto ei pääse opiskelemaan Yhdysvaltoihin, ovat hänen vaihtoehtonsa vähissä. Suomessa hän voisi pelata nuorten SM-liigaa, mutta sarja oli jo viime kaudella Detroit Red Wingsin toisen kierroksen varaukselle liian helppo. Tuomisto teki puolustajana 48 pelissä tehot 15+34=49. Lisäkausi sarjassa kuulostaisi pelaajan kehittymisen kannalta todella huonolta. – En ole miettinyt asioita noin pitkälle. En ole halunnut stressata itseäni tässä kohtaa jossittelulla. Tällaisessa tilanteessa kaikki kortit ovat silti pöydällä, kun epävarmuustekijöitä on niin paljon. Liigaan hän saisi halutessaan sopimuksen heti, mutta nykysäännöillä se tarkoittaisi hyvästejä yliopistouralle. Sääntöjä voidaan myös mahdollisesti viilata poikkeustilanteen takia, mutta varmuutta siitäkään ei tällä hetkellä ole. Yliopistojen jääkiekkoseurat voisivat teoriassa pelata kautensa tyhjille katsomoille, mutta se vaatisi luonnollisesti pelaajien paikallaoloa Yhdysvalloissa. Vastauksia moniin avoimiin kysymyksiin ei ainakaan Tuomistolla ole. Porissa ollessaan Tuomisto on harjoitellut Jari Mäkelän , Seppo Vihelän ja Petteri Joukamaan vetämässä Bigger Goals -ryhmässä, jossa oli kevään ja kesän aikana mukana moni alueen sopimukseton kiekkoilija, kuten esimerkiksi Oliwer Kaski , Juho Lammikko ja Niko Ojamäki . – Tämä harjoitteluvaihe on ollut vähän pidempi kuin normaalisti, mutta se on ihan kivakin juttu, että on ollut hyvää aikaa treenata. Se on sopinut itselleni ihan hyvin.