Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Jonne Koski oli seitsemäs crossfitin epävirallisissa MM-kisoissa – kahden päivän urakoinnista yli 20 000 euron palkkio

Porilainen Jonne Koski sijoittui seitsemänneksi crossfitin epävirallisissa MM-kilpailuissa Crosfitt Gamesissa. Sijoitus on Kosken paras, sillä hän on ollut aiemmin kahdesti yhdeksäs. Seitsemäs sija toi Koskelle palkintorahaa 27 000 dollaria eli noin 22 800 euroa. Kisat järjestettiin koronaviruksen takia poikkeuksellisesti onlineversiona. – Oli todella tiukka kilpailu loppuun asti. Annoin kaikkeni, mutta se ei riittänyt tällä kertaa. Onnittelut viiden parhaan joukkoon selvinneille, Koski kirjoitti Instagramissa. Koski kertoi ennen kilpailuja tähtäävänsä viiden parhaan joukkoon. Hän kokosi kuudesta lajista yhteensä 410 pistettä . Voiton vei Yhdysvaltojen Mathew Fraser 656 pisteellä. Voitto oli ylivoimainen, sillä kukaan muu ei ylittänyt 500 pisteen rajaa. Kosken tavoitteleman viidennen sijan vei Kanadan Jeffrey Adler 420 pisteellä. Naisten sarjassa Sanna Venäläinen jäi viimeiseksi eli sijalle 30. Hän keräsi yhteensä 109 pistettä. Voiton vei Australian Tia-Clair Toomey 611 pisteellä.