Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri Live

Jokerit päättänee vieraskiertueensa mahalaskuun – Traktorille vihdoin voitto Jurzinovin alaisuudessa?

Päivän pelipoiminta tulee KHL:stä, jossa Jokerit päättää neljän ottelun vieraskiertueensa Tsheljabinskiin. Päivän kiinnostavin peli Traktor–Jokerit-ottelussa kohtaa kaksi alamaissa olevaa joukkuetta. Traktorin uusi tuleminen Vladimir Jurzinov Jr:n alaisuudessa on antanut odotuttaa itseään. Viimeksi hyvin pelannut Avtomobilist vain yksinkertaisesti oli Traktoria parempi ja voitti 4–2. Nyt Traktorilla on allaan neljä peräkkäistä tappiota, ja joukkue on vajonnut jo itäisen konferenssin jumboksi. Kotonaankin perinteisesti vahva joukkue on ollut kuin varjo entisestä voittamalla vain kolme peliä kolmestatoista. Traktorin ei kuitenkaan todellisuudessa pitäisi olla aivan noin heikko – etenkään muutaman maaottelutauolla hankitun vahvistuksen ja toipumisen jälkeen. Itse uskonkin, että Traktor nousee vielä jopa pudotuspelipaikkataisteluun. Heikkojen tulosten jälkeen Traktor ei luonnollisestikaan juuri nauti vedonvälittäjien suosiosta. Itselläni on kuitenkin edelleen hieman positiivisempi kuva joukkueesta. Nyt Traktor saa vastaansa niin ikään melko aneemisesti viime aikoina pelanneen Jokerit, jolla on vieraskiertuehaitta. Kyseessä on helsinkiläisille jo neljäs matkapeli viikon sisään, eivätkä Kaukoidän etäisyydet ole lyhyitä. Toki tänään Jokereiden maalille palannee todennäköisesti Janis Kalnins , mistä joukkueelle kuuluu laskea vähän hyvää viimeksi Amuria vastaan (1–4-tappio) pelanneeseen Antti Niemeen verrattuna. Nicklas Jensenin ja Steve Mosesin vanhojen loukkaantumisten lisäksi muita uusia puutoksia kokoonpanossa ei pitäisi olla. Näistä lähtökohdista en osaa pitää Jokereita tässä ottelussa kuin marginaalisena suosikkina. Ottelu alkaa kello 16.00. Päivän paras vetovihje Veikkaus tarjoaa Traktorille käytännössä kaikissa kategorioissa aivan markkinoiden korkeimmat kertoimet. Koska voittaminen on joukkueelle ollut vaikeaa, otetaan peliriville kohteen 1106 tasoituksellista Traktoria kertoimella 1,70. Tässä Traktorin tasapeliinkin venyminen riittää vedon osumiseen. Päivän pelit: 1106 Traktor+1 - Jokerit 1 (kerroin 1,70). Päivän pelien vuoden kokonaissaldo: 88/168, palautusprosentti 98.