Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Arttu Juusola, 14, edustaa Suomea taitoluistelun PM-kisoissa Norjassa

Porin Taitoluistelun Arttu Juusola , 14, on valittu Suomen edustusjoukkueeseen Pohjoismaiden mestaruuskilpailuihin Norjan Stavangeriin 5.–9. helmikuuta. Valmentaja Riina Varjokari sanoo, että Kuninkaanhaan urheiluyläkoulun kahdeksatta valmennusluokkaa käyvä Juusola lähtee kisoihin luottavaisin mielin. – Artun kilpailuohjelmat ovat vaativia ja sisältävät useita kolmoishyppyjä, joita Arttu on saanut hiottua tammikuun aikana harjoituksissa, hän kertoo. Juusola kilpailee Norjassa noviisien sarjassa. Valmentaja Varjokari kertoo, että Juusolan urakka käynnistyy lyhytohjelmalla torstaina ja jatkuu vapaaohjelmalla perjantaina. Suomen edustusjoukkueessa on yhteensä 23 taitoluistelijaa. Heistä kuusi kilpailee seniorien, kahdeksan juniorien ja yhdeksän noviisien sarjassa.