Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Live Kulttuuri

Uusien koululaisten ilmoittautuminen alkoi Porissa – näin ilmoitat lapsesi ensimmäiselle luokalle

Uusien oppilaiden ilmoittautuminen Porin kaupungin peruskoulujen 1. luokille alkoi maanantaina 13. tammikuuta, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Ilmoittautuminen koskee kaikkia kuluvana vuonna seitsemän vuotta täyttäviä lapsia, jotka eivät saa vastaavaa opetusta muissa kouluissa tai kotona. Uudet oppilaat ilmoitetaan sähköisesti Wilma-järjestelmässä 26. tammikuuta mennessä. Huoltajan Wilma-tunnukset luodaan vahvalla tunnistautumisella, johon tarvitaan pankkitunnukset. Ohjeet ilmoittautumiseen löytyvät täältä . – Sivustolla on myös tietoa koulukuljetuksista, toissijaiseen kouluun hakemisesta, kouluun tutustumisesta sekä iltapäivätoimintaan hakemisesta, kertoo kasvun ja oppimisen tuen koordinaattori Jaana Salonen . Jos sähköinen ilmoittautuminen ei onnistu, huoltajan tulee olla yhteydessä lapsen lähikouluun. Yksityisiin kouluihin ilmoittautumisesta löytyy tietoa koulujen omilta kotisivuilta. Mikäli lapsi ilmoitetaan yksityiseen kouluun, huoltajan ei tarvitse tehdä ilmoitusta muualle.