Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Live Urheilu Ajanviete Näköislehti Kulttuuri Porilaine Tähtijutut

Varusmiehellä todettu koronavirustartunta Säkylän Huovinrinteellä – Ehti viettää yhden yön omassa tuvassaan: ”Vointi on jo hyvä”

Porin prikaatissa Säkylässä Huovinrinteen varuskunnassa palvelevalla varusmiehellä on todettu koronavirustartunta torstaina 26. maaliskuuta, tiedottaa Pääesikunta. Varusmies saapui lomalta 21. maaliskuuta. Hän ehti viettää yhden yön omassa tuvassaan ennen kuin siirtyi terveysaseman lepo-osastolle toisen vaivan vuoksi. – Varusmies on lieväoireinen. Hän voi jo hyvin. Häntä hoidetaan eristyksissä varuskunnan terveysasemalla, kertoo lääkintäeverstiluutnantti, kenttälääkinnän palveluyksikön johtaja Jari Autti . Pääesikunnan mukaan samassa tuvassa oleskelleet varusmiehet on eristetty muista varusmiehistä, ja yksikkö on saanut ohjeistuksen jatkotoimenpiteistä. – Tuvassa on ollut kahdeksan varusmiestä. Lisäksi on muutama muu varusmies, jotka luetaan altistuneiksi, yhteensä noin kymmenen, kertoo Autti. Autin mukaan koronavirusnäytteitä on otettu altistuneista neljältä varusmieheltä, joilla on ollut lieviä hengitystieinfektion oireita. Kaikki altistuneet pidetään lähtökohtaisesti kahden viikon eristyksessä muista varusmiehistä, kertoo Autti. Pääesikunnan tiedotuspäällikön Max Arhippaisen mukaan varusmies oli saapunut lomaltaan varuskuntaan vanhempiensa kyydissä, joten kuljetusaltistusta ei ollut. Infektiolääkäri on asettanut lisäksi kaksi terveysaseman henkilökuntaan kuuluvaa kotikaranteeniin. Muita mahdollisia kontakteja selvitetään yhä. Tartunnan saaneiden läheiset tietävät asiasta. Tällä viikolla Puolustusvoimissa on todettu kaksi muutakin uutta tartuntaa. Tikkakosken Ilmasotakoulun varusmiehellä vahvistettiin koronavirustartunta 24. maaliskuuta. Pääesikunnan mukaan varusmies on saanut tartunnan henkilökohtaisen syysloman aikana. Varusmies ei ole käynyt varuskunnassa loman aikana eikä ole altistanut muita varusmiehiä tai henkilöstöä. Pääesikunnan henkilökuntaan kuuluvalla todettiin koronavirustartunta 26. maaliskuuta. Hän palasi ulkomailta lomamatkalta ja siirtyi välittömästi etätöihin eikä ole altistanut muita Pääesikunnan työntekijöitä. Hän on kotonaan erillään muista. Kaikkiaan Puolustusvoimissa on toistaiseksi varmistettu yhteensä yksitoista koronavirustartuntaa, joista viisi koskee varusmiehiä ja kuusi henkilökuntaa. Päivitetty 27.3.2020 kello 18.33: Lisätty Max Arhippaisen ja Jari Autin kommentit.