Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Koronavirus Ajanviete Tähtijutut Näköislehti Kulttuuri Porilaine Urheilu Live

Hirttoköyden piti olla kannanotto sananvapauden puolesta, mutta isolle osalle se tuo mieleen elämän raskaimman muiston

Tavalliselle kansalaiselle kutsu tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolle on suuri kunnia. Moni on julkisuudessa kertonut, että kunnia jopa vähän pelottaa, sillä juhlaa pidetään arvokkaana tilaisuutena. Osaakohan sitä pukeutua ja käyttäytyä kutsun edellyttämällä tavalla? Julkisuuden henkilöt eivät moisella näytä päätänsä vaivaavan. Kun on asia, jota haluaa ajaa, missä saa enemmän huomiota kuin Linnan kättelyjonossa? Hetkeen ovat tarttuneet vuosien varrella monet julkkikset. Tällä kertaa yksi eniten huomiota saaneista oli Suomen Journalistiliiton ammattilehden Journalistin päätoimittaja Maria Pettersson . Pettersson kätteli presidenttiparia hirttosilmukka kaulassa. Näin hän perusteli kaula-asuvalintaansa Twitterissä: Hirttoköysi jakoi some-keskustelijat kolmeen leiriin. Osan mielestä kannanotto oli rohkea, sananvapaus kun ei ole joka paikassa käypää valuuttaa. Toiset taas haukkuivat hirttoköyteen sonnustautumisen mauttomuuden huipuksi. Mutta on niitäkin, joita hirttoköyteen sonnustautuminen oikeasti loukkasi. He ovat itsemurhan tehneiden omaisia. Heitä hirttosilmukka muistuttaa ihan muusta asiasta kuin sananvapaudesta. Sotaveteraanien vähenevästä joukosta moni tuli Linnaan saattajan seurassa. Mitähän olisi tapahtunut, jos joku saattajista olisi intoutunut osoittamaan mieltään? Sanonut vaikka, että kyllä sitä nyt Linnaan kutsutaan, kun isä istuu pyörätuolissa, 70-luvulla samaa miestä haukuttiin fasistiksi. Linnassa juhlii myös moni vammaisjärjestön edustaja. Kyllä heiltäkin löytyisi syitä jos jonkinlaiseen protestiin. Irvileuat sanovat, että Linnan juhlissa julkisuuden henkilöt joutuvat aivan liian kovaan savottaan. On yksin heidän vastuullaan kyseenalaistaa luutuneita käytöstapoja, rikkoa pukukoodeja ja vilautella jatkoilla. Tavallinen kansa saa sen sijaan tanssahdella ihan hissukseen ja jopa viihtyä.