Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Lukemisto Porilaine Kulttuuri

Kalenteri suosii: Näin kikkailet itsellesi pitkät vapaat ennen ensi kesän lomaa

Koulut ovat alkaneet ja monen työntekijän kesälomat on käytetty, jos sellaista ylellisyyttä on ollut ensinkään. Monelle joka tapauksessa kesän letkeät vapaapäivät ovat tältä vuodelta lähinnä aurinkoinen muisto. Epätoivoon ei kuitenkaan ole syytä vaipua harmaan arjen raskaan taakankaan alla. Loppuvuonna on jäljellä paljon pyhiä ja vapaapäiviä. Jos tuntipankin tili on plussan puolella tai loma- tai vapaapäiviä on vielä jäljellä, pienellä kikkailulla on mahdollista saada pidempiä vapaita käyttämällä siihen vähemmän lomapäiviä. – Liikkuvia pyhiä ja vapaapäivä on Suomessa yhteensä 11. Niistä aina yksi sattuu viikonloppuun, eikä sitä pysty kiertämään. Ennen juhannusta ne osuvat kuitenkin kaikki arkipäiville, Helsingin yliopiston almanakkatoimiston erikoissuunnittelija Asko Palviainen sanoo. Seuraava virallinen juhlapyhä on pyhäinpäivä 2. marraskuuta. Pyhäinpäivä on kuitenkin joka vuosi lauantaina. Seuraava liikkuva virallinen juhlapyhä on itsenäisyyspäivä, joka osuu vuonna 2019 perjantaille. Pitkä viikonloppu on siis joka tapauksessa periaatteessa tiedossa, mutta ottamalla torstain tai maanantain vapaaksi saa heti neljän päivän vapaan, ellei tee vuorotyötä. Myös joulupäivä ja tapaninpäivä osuvat arkipäiville. Joulupäivä on keskiviikkona ja tapaninpäivä torstaina. Jos perjantain saa vapaaksi, tiistain jouluaaton jälkeen töihin tarvitsee mennä vasta viiden päivän vapaiden jälkeen maanantaina. – Viikko 1 alkaa 30. joulukuuta. Siinä on neljäpäiväinen työviikko, koska uudenvuodenpäivä on keskiviikko. Myös seuraava viikko on neljäpäiväinen työviikko, koska loppiainen on maanantaina. jos käyttää kahdeksan lomapäivää, sillä saa kahden viikon vapaat, Palviainen sanoo. Pitkäperjantai ja toinen pääsiäispäivä osuvat tietenkin joka vuosi perjantaille ja maanantaille, mutta vuonna 2020 vappupäivä on perjantai. Pyytämällä vappuaaton torstain tai seuraavan maanantain vapaaksi vappukarkelointiin saa neljän päivän vapaan. Niin saa myös siinä tapauksessa, jos pyytää helatorstain jälkeisen perjantain vapaaksi. – Tavallaan vuonna 2020 on yksi ylimääräinen työpäivä, kun ensi vuosi on karkausvuosi. Siinä ei tosin ole mitään ihmeellistä, kun karkausvuosi on joka neljäs vuosi joka tapauksessa, Palviainen sanoo. Vuonna 2020 liikkuvista 11 virallisesta juhlapyhästä viikonlopulle osuvat itsenäisyyspäivä sunnuntaina 6.12. ja tapaninpäivä lauantaina 26.12.