Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Tähtijutut Satakunta Urheilu Näköislehti Testit ja visat Porilaine Kulttuuri

Kankaanpään ja Ylä-Satakunnan musiikkiopistojen yhdistymistä selvitetään – opettajat huolestuivat, supistuisiko toiminta

Jatkaako Kankaanpään musiikkiopisto osana kaupungin organisaatiota vai lyökö se hynttyyt yhteen Ylä-Satakunnan musiikkiopiston kanssa? Mahdollisuutta suuremman yksikön muodostamiseen on juuri alettu selvittää. Aloite selvitykseen on tullut koulutuskuntayhtymä SASKY:ltä, joka ylläpitää Ylä-Satakunnan musiikkiopistoa Parkanossa. Osapuolet ovat toistaiseksi istuneet yhteisen pöydän ääreen vasta muutaman kerran ja selvittäneet opistojen yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia, jotka saattaisivat päätökseen vaikuttaa. Kankaanpään musiikkiopiston vt. rehtori Eeva Kulhua kertoo esittäneensä heti aluksi kysymyksen: "Miksi tätä tehdään?" – Suhtaudun selvitykseen kuitenkin neutraalisti ja odotan rauhassa, miten se etenee, Kulhua tähdentää. Opiston opettajat ovat olleet asiasta huolestuneempia. Heitä askarruttaa muun muassa, mitä hyötyä yhdistämisestä olisi, supistuisiko opiston toiminta ja maksaisiko kaupunki enää omaa osuuttaan opiston toiminnasta. Kankaanpään sivistysjohtaja Heikki Kiviniemi rauhoittelee huolta, vaikka kaikkiin kysymyksiin ei suoria vastauksia vielä olekaan. – Musiikkiopiston toiminta ei ole uhattuna, tuli mitä tahansa muutoksia. Meidän tehtävämme on tuottaa musiikkiopiston kaltaisia palveluita, ja isompi yksikkö turvaisi nuo palvelut aiempaa varmemmin. Kiviniemi muistuttaa, että Kankaanpään musiikkiopisto on pieni yksikkö, jonka toiminnalle yhdistyminen suuremmaksi yksiköksi antaisi vakaamman pohjan. Onnistuneena esimerkkinä hän mainitsee Kansalaisopiston siirtymisen Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymään kymmenisen vuotta sitten. – Aiempina vuosina musiikkiopistolla on ollut vastaavia selvityksiä useiden eri yksiköiden kanssa. Toistaiseksi on päädytty siihen, että mennään nyt vielä näillä. Eeva Kulhua kertoo olevansa tyytyväinen yhteistyöhön Kankaanpään kaupungin kanssa. – Myös kaupungilta saamamme taloudellinen tuki on ollut tyydyttävä, kun huomioidaan se, että kuntien kukkaronnyörit ovat tiukilla. Kiviniemi painottaa, että musiikkiopisto saa kaupungilta edelleen tukea selvitystilasta huolimatta. – Ensi vuoden budjetissa on opistolle taattu tavanomainen summa, Kiviniemi vahvistaa. Musiikkiopiston tilaongelma sen sijaan hiertää Kulhuaa ja henkilökuntaa isosti. Oman tilan puutteessa opintoja järjestetään nyt peräti seitsemässä eri paikassa Kankaanpäässä, minkä lisäksi opettajat kiertävät päiväkodeissa ja sopimuskunnissa. Kaikki tilat eivät ole ollenkaan soveltuvia musiikin opetukseen. – Opettajat kokevat tilanteen todella hankalaksi. Minunkin energiaani on mennyt aivan liian paljon sen suunnitteluun, missä kolossa seuraavaksi opetetaan, Kulhua naurahtaa. Kaupunki on esittänyt kauniita lupauksia, joiden mukaan tulevaisuudessa rakennetaan hulppea kulttuurikampus. Viime aikojen suuret investoinnit esimerkiksi uimahalliin ja palloiluhalliin ovat vaikuttaneet siihen, että kampuksen nouseminen ei ole vielä näköpiirissä. Kulhua muistuttaa, että Kankaanpään strategiassa ytimeksi mainitaan äly, taide ja hyvinvointi. – Olisiko panostuksessa seuraavaksi taiteen vuoro? Heikki Kiviniemi korostaa, että selvitys musiikkiopistojen välillä on vasta alkuvaiheessa. – Jos yhdistyminen vietäisiin maaliin, se toteutuisi aikaisintaan vuonna 2021. Marraskuulle Kiviniemi lupaa sen sijaan koollekutsua, jossa muun muassa opiston opettajat saavat esittää kysymyksiä selvityksen vetäjille.