Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Iran pidätti videokuvaajan, joka paljasti maan ampuneen matkustajakoneen alas

Iran kertoo pidättäneensä henkilön, joka on kuvannut videon ukrainalasikoneen alas ampumisesta Iranissa viime keskiviikkona. Iran on myöntänyt ampuneensa matkustajakoneen vahingossa alas ohjuksella. BBC :n mukaan on odotettavissa, että pidätetty saa syytteet liittyen kansallisen turvallisuuden vaarantamiseen. Lentokoneturmassa kuoli 176 ihmistä. Ohjus osuu ukrainalaiskoneeseen Kyseinen video sai analyytikot epäilemään, että matkustajakone olisi ammuttu alas. Siinä näkyy ohjuksen osuminen lentokoneeseen. Tutkivien toimittajien ja aktivistien ryhmä Bellingcat kertoi varmentaneensa videon aitouden. Videota jaettiin sosiaalisessa mediassa ja muun muassa New York Times julkaisi sen. Suomalaiseversti Ahti Lappi kertoi Iltalehdelle , että videon perusteella ilmassa näkyy selvästi ohjuksen aiheuttama räjähdys. Lontoossa asuva iranilainen toimittaja, joka alun perin jakoi videon, kertoo kuitenkin, että hänen lähteensä on turvassa. Hänen mukaansa Iran on pidättänyt väärän henkilön. Useita pidätetty Iran on kertonut tekevänsä pidätyksiä alas ampumiseen liittyen. Iranin tuomioistuimen tiedottaja Gholamhossein Esmaili kertoi tiistaina, että useita ihmisiä on pidätetty lentokoneen pudottamiseen liittyen. Lisäksi hänen mukaansa noin 30 ihmistä on pidätetty ”laittomiin kokoontumisiin osallistumisesta”, mikä ilmeisesti viittaa hallituksen vastaisiin mielenosoituksiin. Iranin pääkaupunki Teheranissa oli lauantaina ja sunnuntaina mielenosoituksia, joissa vastustettiin Iranin ylintä johtaja Ali Khameneita . Iranilaisia suututtaa, että viranomaiset ovat valehdelleet heille lentokoneen alas ampumisesta. Iran väitti aluksi, että kone olisi pudonnut teknisen vian takia. Suuri osa turmassa kuolleista oli iranilaisia. Iranin presidentti Hassan Rouhani sanoi BBC:n mukaan, että tuomioista vastaa erityinen tuomioistuin. –Tämä ei tule olemaan tavanomainen tapaus. Koko maailma tulee tarkkailemaan tätä tuomioistuinta, hän sanoi puheessa.