Ladataan
Pääaiheet 100 tuoreinta Live Tähtijutut Ajanviete Näköislehti Satakunta Urheilu Porilaine Kulttuuri

Rauma ottaa juustohöylän esiin – tavoitteena selättää 2020 talousarvion alijäämä

Kaupungin toimialat ovat saamassa Raumalla prosentin vähennysvelvoitteen kuluvan vuoden nettomenojen leikkaamiseksi ja kaupungintalouden nostamiseksi ylös alijäämästä. Kaupunginhallitus käsittelee tulevan maanantain kokouksessaan 2020 talousarvion tasapainottamista. Vs. kaupunginjohtaja Tomi Suvanto esittää niin sanottua juustohöylämenetelmää, joka edellyttää kaikilta toimialoilta ja kaupungin toiminnoilta yhden prosentin säästötavoitetta. Kaupunginvaltuuston hyväksymä 2020 talousarvio päätyy noin 3,8 miljoonan euron alijäämään. Budjetin hyväksynnän jälkeen Rauma on saanut valtionvarainministeriöltä korjauksen verotulo- ja valtionosuusennusteeseen ja sen mukaan tulonlisäys olisi noin 2,4 miljoonaa euroa. Valtionosuuslisäyksen jälkeen juustohöylättävää olisi löydyttävä menoista noin 2,2 miljoonalla eurolla, jotta talous nousisi nollatulokseen. Ennen talousarviokäsittelyä kaupunginvaltuusto hyväksyi Vahva ja vakaa Rauma -talousohjelman, jonka tavoitteena on löytää kaupungin menoista pysyvästi 12-13 miljoonan euron vähennykset. Prosentin höyläysvelvoite on tulossa näiden päälle. Mikäli kaupunginhallitus hyväksyy prosentin menovähennysohjelman, on hallintokuntien esitettävä tasapainottamiskeinonsa 13. maaliskuuta mennessä. Kaupunginhallitus esittää menoleikkaukset valtuuston hyväksyttäväksi huhtikuun istuntoon.